sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

Natillas (vaniljavanukas)


Alkukesän lauantaina päätin tehdä espanjalaista Natillas-vanukasta ainespussista, jonka olin aikoinaan sieltä ostanut. Pari vuotta sitten nimittäin söin Espanjassa taivaallista vaniljavanukasta. Olen ymmärtänyt, että se on melko tavallinen jälkiruoka espanjalaiskodeissa.

Parasta Natillas on tietysti alusta asti itse tehtynä. Valmiiseen jauheeseen lisätään vain maito. Seosta ei edes keitetä, vaan ainoastaan vatkataan sähkövatkaimella pari minuuttia ja laitetaan sitten jääkaappiin vähän hyytymään. Päätin tehdä annoksesta aivan oman kesäisen versioni ja sekoitin vanukkaan joukkoon tuoreita mansikoita, marenkia ja keksinmuruja. Lopputulos oli ihan hyvä, mutta ehkä pelkät mansikat olisivat riittäneet lisukkeeksi, nyt maku oli hieman sekava. Vanukas oli sellaisenaankin ihan hyvää, mutta ei kyllä lähelläkään sitä taivaallista herkkua jota matkalla söin. Se ei taatusti ollutkaan mitään pussitavaraa. Pussivanukas vaatii mielestäni jotain tuunaamista. Ehkä ensi kerralla kokeilen tehdä vanukkaan itse alusta loppuun. Pusseja on vielä pari jäljellä, kyllä niille varmasti käyttöä löytyy. Natillas sopisi varmasti tosi hyvin esim. kääretortun täytteeksi marjojen ohella.



Iloista kesän alkua!

tiistai 10. toukokuuta 2011

Kakkukurssin antia


Ensimmäinen kakkukurssi on nyt käyty! Tai noh, pikemminkin kyseessä oli vajaa 90 min pikaperehdytys eri välineisiin ja koristelutapoihin (Confetin kurssi "Kakkuilun perusteet"). Kurssilla ei siis varsinaisesti tehty mitään, vaan käytiin läpi erilaiset koristelumassat ja niiden käyttö kakuissa (marsipaani, sokerimassa ja vaahtokarkkimassa), puhuttiin vähän eri tuotteista ja kokeiltiin koristeiden tekoa. Minua hiukan huvitti opettajan rinnassa ollut kultainen merkki, jossa luki "Wilton Certified Instructor". Leipominen on vakavaa puuhaa! 

Kurssilla oli vain 8 osallistujaa, eikä pöydän ääreen juuri enempää olisi mahtunutkaan. Kurssin parasta antia oli ehkä se, että tutustuin lähemmin vaahtokarkkimassaan. Sitä voi värjätä mm. pastaväreillä (joka on sellaista värimönjää, ei kuivaa mutta ei nestemäistäkään) ja se toimii huomattavasti marsipaania tai sokerimassaa paremmin esim. erilaisissa koristelumuoteissa. Ostinkin sitä kurssilta mukaan, saa nähdä mitä siitä sitten syntyy. Vaahtokarkkimassaa voi myös kaulita kakun päälle sokerimassan tavoin. Oli lisäksi hauska oppia, miten eri massojen päälle voi pastavärejä (ja valkoista "sekoitusainetta) käyttäen maalata siveltimellä mitä vaan. Tässä kurssilla tekemäni pikakokeilu ja koristeet:





Ylläolevassa kuvassa kuviot on tehty vaahtokarkkimassan päälle pastavärillä.

Koristeita tehtiin sekä silikonimuoteilla (joihin massa painellaan), että painomuoteilla (jotka taas muistuttavat etäisesti piparimuotteja).





Itse pidin erityisesti ruusumuotista:



Kurssin jälkeen oli aikaa tehdä ostoksia Confetin myymälässä. Tuotteita on niin mielettömästi, että niihin saisi menemään omaisuuden. Ne kun eivät myöskään ole mitään kovin halpoja. Tällä kertaa hillitsin itseni aika hyvin, mutta tein kuitenkin yhden mielestäni hyödyllisen hankinnan. Opettaja esitteli kakkuvuokaa, josta hän ei kuulemma mistään hinnasta enää luopuisi. Kyseessä on säädettävä kakkureunus, jolla voi tehdä kaikki ja kaiken kokoiset kakut. Pohjaa ei tarvita, kun rengas laitetaan pellille leivinpaperin päälle ja taikina kaadetaan siihen. Ei kuulemma valu alakautta ulos, kun kakku laitetaan heti uuniin. Kakkurengas on pienimillään 18 cm (halkaisija) ja suurimmillaan 30 cm.





 Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen että olin kurssilla, vaikka se olikin pelkkä pintaraapaisu. Sain kuitenkin varmuutta perusasioihin ja vastauksen moneen kysymykseen. Ja onpahan nyt taas ideoita mitä kesällä toteutella.

sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Superhelppo marjapiirakka


Tein äitienpäivänä marjapiirakan tutulla reseptillä. Äitini poimi reseptin aikoinaan jostakin lehdestä, jossa se oli nimellä Nellin piirakka, ja liimasi sen keittokirjaansa. Resepti on niin hyvä ja kätevä, että päätin laittaa sen nyt tähän itselleni talteen, ja samalla muillekin. Tämä on siis SUPERHELPPO piirakka, joka ei voi epäonnistua. Sen tekee 10 minuutissa ja lopputulos on aina hyvä.

2 kananmunaa

2 dl sokeria

1,5 tl vaniljasokeria

3,5 dl jauhoja

1,5 tl leivinjauhetta

1,5 dl maitoa

150g margariinia

marjoja

1. Sekoita kananmunat ja sokerit kulhossa, ei tarvitse vatkata koneella.

2. Lisää jauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe.

2. Lisää joukkoon maito ja sulatettu margariini.

Kaada taikina joko voideltuun tai leivinpaperilla vuorattuun vuokaan. Lisää marjat päälle ja paista 200 asteessa n. 30 min.

Olen huomannut, että on hyvä jos marjat ovat melko sulaneita, jolloin niiden mehu mehevöittää piirakkaa entisestään. Tietenkin kaikista ihanimpia ovat tuoreet marjat, mutta niitäkin kannattaa vähän murskata ensin. Itse käytin tällä kertaa mustikoita ja mansikoita, mutta tähän voi käyttää oikeastaan mitä marjoja vaan. Pohja sopii myös esim. omena- tai raparperipiirakkaan. Tykkään tästä ohjeesta myös siksi, että se sitä voi halutessaan helposti keventää, ilman että maku kärsii. Jos haluaa tehdä esim. kevyemmän "arkipiirakan", voi sokeria laittaa vain 1,5 dl, margariinia 100g ja vaihtaa puolet vehnäjauhoista täysjyväksi. Todella hyvää niinkin, testattu on!

Tämän päivän piirakan ulkonäkö ei ollut paras mahdollinen, mustikan lientä oli ehkä hieman liikaa (+ yleensä koristelen tomusokerilla, mutta se oli nyt päässyt loppumaan). Ja tietenkin on kauniimpaa, jos vuoan voitelee eikä käytä leivinpaperia. Mutta maku yhtä hyvä kuin ennenkin!





(Huom. Princess-lautasliina, joita ostin Williamin ja Katen häiden kunniaksi  )

sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

Pääsiäiskakku


Tämä blogi on viettänyt hiljaiselämää viimeiset pari kuukautta. Jouluksi tulee aina tehtyä niin paljon kaikenlaista, että sen jälkeen tekee mieli vähän huilia ja kerätä rauhassa ideoita uusiin projekteihin. Mutta jokin aika sitten alkoivat taas leipomissormeni syyhytä ja päätin että teen pääsiäispöytään kakun. Näin jo päässäni, miten väkerrän marsipaanista hienon pupun ja pikku hiljaa suunnitelma eteni niin, että pupun pitääkin istua lekotella itse tehdyssä pääsiäismunassa, kakun päällä. Tietenkin menin vielä selittämään suunnitelmaani erinäisissä keskusteluissa, aina kun tuli puhe pääsiäisestä. Perääntyä ei siis enää voinut…

Kakkupohjaan käytin sitä samaa reseptiä, jonka sain edellisen kakun teon yhteydessä joulukuussa. Ihan paras täytekakkuohje, ei lässähdä yhtään! Leikkasin kakun kolmeen osaan. Kostutin jokaisen välin Jaffalla ja täytin kermavaahdolla johon oli sekoitettu aprikoosihilloa. Lisäksi joka väliin tuli kerros levyksi kaulittua mantelimassaa. Kakun päällä (sokerikuorrutteen alla), on vielä kerros kermavaahtoa, jotta kuorrute mukautuu pintaan paremmin. Kuorrutteen kanssa meinasi jo tulla pieni takaisku kun Herttoniemen Bake&Party olikin lauantaina kiinni, nettisivun tiedoista poiketen. Olin menossa sinne hakemaan keltaista sokerimassaa (sitä ei marketeissa myydä). Pelastavien vinkkien toivossa viestin leipurikollegalle, joka ehdotti että lisään valkoiseen sokerimassaan (jota myydään ruokakaupoissa) keltaista marsipaania. Jes, suunnitelma pelastettu! Kun eri värisiä massoja muovasi tarpeeksi kauan yhdessä, värit sulautuivat toisiinsa. Tässä kakku ennen ja jälkeen kuorruttamisen:





Marsipaanipupun tekeminen osoittautui jokseenkin haasteelliseksi. Olin sitä ennen katsellut ihmisten blogeista toinen toistaan hienompia marsipaaniluomuksia, miten ihmeessä ne onnistuvat?? Tein ensin pupulle keskivartalon, ja liitin siihen jalat ja kädet. Sitten tein pään ja korvat. Ehkä olisi pitänyt muokata kaikki osat yhdestä marsipaanipalasta, sillä irtonaisten osien kiinnittely vaati loputonta kärsivällisyyttä. Kasvot ja korvat olivat vaikeimmat. En tiennyt millä olisin saanut aikaan jotain järkevän näköistä, ja päädyin sitten lopulta laittamaan suklaakuorrutetta viiksiksi ja suuksi. Kun sen olin tehnyt, putosi pupulta taas käsi tai jalka, jota kiinnittäessäni onnistuin jollain sormella tuhraamaan kasvot. Huoh! Noh, lopputulos oli mitä oli, onhan niitä pääsiäispupuja monen näköisiä… Lisäksi pupuun tahriintui suklaata, mutta ajattelin että se ei haittaa, koska pupuhan istuu suklaamunassa herkuttelemassa. 


Pari päivää sitten sain yhdestä toisesta blogista (http://ebetys.com/) idean pikkutipuista. Löysin Anthon Bergin suklaamanteleita kaupasta ja tein keltaisille manteleille vain silmät ja nokat. Aika hauskan näköisiä mielestäni!




Kakku kertoo pienen tarinan: Pääsiäispupu on hypännyt ahneesti suklaamunaan ja särkenyt sen. Munasta kuoriutui neljä tipua, jotka nyt seisovat rivissä munan ulkopuolella laulamassa. Pöydässä käytiin vilkas keskustelu siitä, laulavatko tiput Hoosiannaa vai mitä. Päätin kuitenkin, että ne laulavat Johannes Passiota.  Tarkoitus oli kirjoittaa kakkuun "Iloista pääsiäistä!", mutta ensimmäisen sanan jälkeen totesin, ettei tila mitenkään riitä, kun toinen sana on niin pitkä. No, Suomi on kaksikielinen maa, jonka vuoksi kakussa luki lopulta "Iloista Påsk!".





Tässä vielä kuva siskon pojan pashasta:




Ja siskon tytön muffinssit:



 

Hyvää pääsiäistä!

sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Ystävänpäivämuffinssit


Olin sopinut kummityttöni kanssa, että teemme tänä viikonloppuna ystävänpäivämuffinsseja hänen uudesta leivontakirjastaan Makeat ja suolaiset muffinit (Otava). Muffinsseista tuli hienoja ja kuulemma "sairaan hyviä". Minusta tämä ohje oli kyllä aika erikoinen!

rasvaa muffinssipeltiä varten

300g vadelmia tai mansikoita (tuoreita tai pakastettuja)

250 g (n. 4dl) vehnäjauhoja

2,5 tl leivinjauhetta

0,5 tl soodaa

ripaus suolaa

1 kananmuna

100g (n. 1dl) sokeria

0,75 dl öljyä

3,5 dl kermaa

1,25 dl piimää

1 ohut valmiskakkupohja tai kääretorttulevy

1 rkl tomusokeria

(sokerisydämiä koristeluun - niitä ei ole alkuperäisessä ohjeessa)



Valmistus (n. 12 kpl):



1. Kuumenna uuni 180 asteeseen. Voitele muffinssipellin syvennykset tai laita niihin paperivuoat.

2. Puhdista vadelmat/mansikat tai anna pakastettujen marjojen sulaa hieman. Pane marjoista n. 150 g syrjään koristelua varten, hienonna loput marjat. Sekoita kulhossa jauhot, leivinjauhe, sooda ja suola keskenään.

3. Vatkaa toisessa kulhossa kananmuna ja sokeri. Lisää joukkoon öljy, 1,5 dl kermaa, piimä ja hienonnetut marjat. Kaada jauhoseos kosteiden aineiden joukkoon ja sekoita haarukkavatkaimella mahdollisimman vähän.

4. Annostele taikina muffinssipellin syvennyksiin. Jätä hieman kohoamistilaa. Paista muffinsseja 20-25 minuuttia uunin keskitasolla, kunnes ne ovat kullanruskeita. Ota muffinssit uunista ja anna jäähtyä.

5. Ota kakkupohjasta muotilla muffinssien määrä pieniä sydämiä. Soseuta loput marjat tomusokerin kanssa ja painele seos lusikalla siivilän läpi (itse soseutin sauvasekottimella, enkä käyttänyt siivilää). Vatkaa loput kermasta vaadoksi ja sekoita joukkoon n. yksi neljäsosa marja-tomusokerisoseesta. Jaa/pursota marjakermavaahto muffinssien päälle ja koristele halutessasi sokerisydämillä. Koristele sokerikakkusydämet lopulla marjasoseella ja aseta ne kermavaahdon päälle.



Minusta muffinssit olivat huomattavasti kauniimpia ilman päälle laitettuja kakkupohjasydämiä, mutta laitettiin ne kuitenkin kun sydämet oli jo tehty ja ohjeessa käskettiin!

maanantai 24. tammikuuta 2011

Tortilla de patatas


Rakastan tapaksia. Niitä on niin paljon erilaisia, että mahdollisuudet ovat rajattomat. Ja kun tekee tapaksia, saa samalla kertaa syödä monia lempiherkkuja.  Kutsun siis tapaksiksi kaiken maalaisia pikkuannoksia. Tässä kuva lauantain herkkupöydästä:



Kuvassa tomaatti/mozzarella/basilika-tikkuja (miten tuollainen kirjoitetaan??), serranokinkkua hunajameloniin käärittynä, lohitäytteisiä rieskarullia, lohi- ja kinkkutäytteisiä bageleita, tortilla de patatas, artisokan sydämiä ja salaatti. Tortilla de patatas, eli espanjalainen perunamunakas, on yksi suosikeistani.

Tortilla de patatas (kaikki määrät ovat summittaisia, tarvitsemasi määrä riippuu mm. pannun ja perunoiden koosta)

4 perunaa

1-2 sipulia

4 kananmunaa

suolaa ja pippuria

Pilko sipulit ja paista pannulla. Käytä keskikokoista pannua, jos et tee hirveän isoa munakasta. Kuutioi perunat ja lisää paistettujen sipuleiden joukkoon. Paista vielä hetki. Riko kananmunat kulhoon ja vatkaa kevyesti rakenne rikki. Lisää pari ruokalusikallista vettä ja mausta suolalla sekä pippurilla. Kaada kananmunat pannulle sipulien ja perunoiden päälle tasaisesti. Anna paistua keskilämmöllä, niin että pinta alkaa hiljalleen hyytyä mutta pohja ei pala. Kun pinta on hyytynyt, tai ainakin melkein, laita pannun päälle lautanen. Kippaa pannu ylösalaisin, niin että munakas putoaa lautaselle. Siirrä munakas lautaselta vielä toisin päin pannulle ja paista hetki toista puolta. Kun munakas on valmis, se on helppo hivuttaa pannulta lautaselle (kannattaa siis tarjoilla niin että ensin paistettu puoli on ylöspäin, se on paljon kauniimpi). Tortillan voi tarjoilla joko kylmänä tai lämpimänä. Espanjassa tortillasta leikataan yleensä pieniä paloja tai viipaleita.



Crema Catalanasta tuli taas hyvää, vaikka onnistuinkin aika lahjakkaasti polttamaan sen pohjaan... Onneksi palaneen käry ei juurikaan levinnyt itse seokseen. Tällä kertaa en sulattanut sokeria annoksen päälle ( vaikka minulla se härveli onkin), sillä se ei sitä ollenkaan välttämättä kaipaa.



lauantai 22. tammikuuta 2011

Lahjamuffinssit


Sain viime sunnuntaina ensimmäisen synttärilahjani hieman etuajassa. Kummityttöni 8 v. oli tehnyt minulle ihania suklaakuorrutteisia herkkumuffinsseja. Hän on nyt kovin innostunut leipomisesta ja kokeillut jo montaa reseptiä joulupukilta saamastaan leivontakirjasta. Hän on konvehteja tehdessämme suorastaan imenyt itseensä keittiöterminologiaa. Aika harva 8-vuotias varmaankaan osaa sujuvasti keskustella suklaan temperoinnista, marmoroinnista ja palettiveitsistä! Muffinssien mukana tuli vielä suklaakirja, joka pursusi uusia ihania reseptejä.









Viikonloppuna valmistan jälleen Crema Catalanaa. Teen sen ihan Espanjasta ostamastani pulverista, josta tulee kyllä tosi hyvää. Crema Catalana on yksi lempijälkkäreistäni. Kataloniassa asuva ystäväni pitää huolen, ettei pulverivarastoni koskaan hupene. Yhtenä vuonna sain häneltä aivan hulvattoman joululahjan. Crema Catalanan pinnalle kuuluisi nimittäin ripotella hieman sokeria ja karamelisoida sitä vähän uunissa. Olin valitellut ystävälleni, etten koskaan onnistu siinä, koko annos lämpeni liikaa aina kun yritin. Crema Catalana kun on ehdottomasti parhaimmillaan kylmänä. No, sitten tuli joulu ja postiin saapui paketti. Avattuani paketin sieltä löytyi tällainen härveli:



 Pyörittelin härveliä käsissäni ihmetellen ja sitten aloin lukea mukana tullutta kirjettä. Kyseessä on Crema Catalanan karamelisointikone! Häkkyrä kuumenee aivan hehkuvaksi ja kun sitä pitää annoksen päällä, sokeri sulaa, mutta muu osa jää kylmäksi. Crema Catalanassa ei nimittäin ole tarkoitustaan saada sellaista rapeaa pintaa kuin Creme Bruleessa. Tämä härveli on kyllä ollut yksi erikoisimmista ja hauskimmista joululahjoistani koskaan!