sunnuntai 28. huhtikuuta 2019

Pääsiäiskranssi

Pääsiäiseksi teki mieli taas kokeilla jotakin uutta, ja teimme äitini kanssa pääsiäiskranssin, jonka reseptin hän oli löytänyt Ilta-Sanomien nettisivuilta. Aprikoosihillo ja mantelimassa eivät voi olla huono yhdistelmä, joten päätös ohjeen testaamisesta ei ollut vaikea. Parhaimmillaan kranssi on samana päivänä tehtynä, kuten pulla muutenkin, mutta koska täytettä on reilusti, voi sen tarjoilla hyvin myös seuraavana päivänä.

Valmista ensin pullataikina:

2½ dl (täys)maitoa
1 kananmuna (jos haluat, jätimme tämän pois)
1 tl suolaa
1 dl sokeria
½ rkl kardemummaa
1pss kuivahiivaa tai 25g tuorehiivaa
7½ dl vehnäjauhoja
50g pehmeää voita

1. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja jos käytät tuorehiivaa, liuota hiiva maitoon. Jos käytät kuivahiivaa, sekoita se jauhoihin. Lisää maidon joukkoon suola, sokeri, kardemumma (ja kananmuna). Lisää jauhoja pikkuhiljaa sekoittaen ja alustaen. Vaivaa taikina pehmeäksi. Lisää joukkoon pehmeä voi ja vaivaa taikinaa niin että se irtoaa käsistä.
2. Kohota taikina vedottomassa paikassa kaksinkertaiseksi (n. 45 min).
3. Vaivaa kohonnutta taikinaa jauhotetulla pöydällä ja kauli taikina suorakaiteen muotoiseksi levyksi.

Täyteet:

100g aprikoosihilloa
200g mantelimassaa
1 rkl kanelia
kananmunaa voiteluun

4. Levitä taikinalevylle ensin hillo ja ripottele sen jälkeen päälle raastettu mantelimassa. Ripottele kaneli mantelimassan päälle.
5. Kääri levy rullalle kääretortun tapaan. Leikkaa rulla kahdeksaan palaan ja laita palat pyöreään (voideltuun) vuokaan rinkiin. Jätä ringin keskelle tyhjä kolo.
6. Anna kranssin jälleen kohota hyvin. Voitele kananmunalla ja paista uunissa 200 asteessa alatasolla n. 20-25 min.

Kun pulla on jäähtynyt, irrota se vuoasta ja koristele haluamallasi tavalla. Itse koristelin kranssin sokerikuorrutteella, tomusokerilla ja pääsiäismunilla.




perjantai 6. huhtikuuta 2018

Porkkanamuffinssit



Löysin aivan ihanan leivontatarvikkeiden verkkokaupan, Annin uunissa! Löysin kauppaan sattumalta ja tietysti siinä kävi niin, että siellä meni euro jos toinenkin... En voinut vastustaa kiusausta, kun törmäsin mm. ihaniin pääsiäisaiheisiin muffinssilaatikoihin. Kun laatikot sitten hyvissä ajoin ennen pääsiäistä saapuivat, piti niihin tietenkin leipoa jotakin sisälle ja antaa pääsiäislahjaksi. Pakkauksessa oli 2 laatikkoa. Päädyin porkkanamuffinsseihin, koska olin tilannut samaisesta verkkokaupasta myös supersöpöjä sokerisia porkkanakoristeita. Porkkanamuffinssien ja kuorrutteen reseptin poimin blogista Tarun taikakakut. Laatikoista kätevän tekee muuten myös se, että mukana tulee laatikon sisälle menevä pahvinen teline, joten muffinssit pysyvät laatikossa hyvin paikoillaan. Nämä muffinssit eivät nouse paljon uunissa, joten niistä tulee sopivan kokoisia kuorrutteen kanssa. Yhdestä annoksesta tulee 11-12 muffinssia.

Taikina
2-3 porkkanaa
100g voita tai margariinia
2dl sokeria
2 kananmunaa
½ dl maitoa
2dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
1tl vaniljasokeria
½ tl kanelia

Kuorrutus
1dl kuohukermaa
200g maustamatonta tuorejuustoa
2dl tomusokeria

1. Raasta porkkanat hienoksi raasteeksi.
2. Sulata voi, lisää sokeri ja sekoita tasaiseksi.
3. Lisää kananmunat ja sekoita voimakkaasti. Itse käytin tässä sähkövatkainta.
4. Lisää porkkanaraaste taikinaan ja sekoita.
5. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne taikinaan vuorotellen maidon kanssa.
6. Sekoita taikina tasaiseksi ja jaa se muffinivuokiin. Laita vuoat muffinssipellille ja paista 175 asteessa noin 25 minuuttia.

Kun muffinssit ovat jäähtyneet, valmista kuorrute. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita siihen tuorejuusto ja tomusokeri. Pursota kuorrute muffinssien päälle ja koristele haluamallasi tavalla!



Ystävänpäivän pullatuutit



Tuuttipullat, tai pullatuutit, olivat muutama vuosi sitten laskiaisen hitti Facebookin leivontaryhmissä. Itse en ko. ryhmiin vielä silloin kuulunut, joten löysin nämä hauskat tuutit vasta tänä talvena. Ne ovatkin kyllä säilyttäneet suosionsa hyvin ja kaupoissa on nykyään kuulemma myynnissä myös kartiomuotteja helpottamaan tuuttien tekemistä. Itse en kuitenkaan muotteja hankkinut, vaan tein ne monen muun leipojan tapaan taitellen ja pyöritellen foliosta. Foliosta otetaan n. 40 cm paloja, jotka taitellaan pituussuunnassa kolmeen osaan, ja rullataan sitten kartioiksi.

Tuutteja varten tarvitaan tavallinen pullataikina, jonka ohjeen löydät esimerkiksi täältä. Tuutit voi muotoilla monella tapaa, mutta itse tein näin: Kun taikina on kohonnut, siitä otetaan osa ja kaulitaan palasta levy, kuten korvapuusteja tehdessä. Levystä leikataan veitsellä suikaleita, jotka sitten kieputetaan muotin ympärille. Kieputus kannattaa aloittaa aivan muotin kärjestä, ja niin että saat tukittua kärjen taikinalla, jotta päähän ei jää aukkoa. Itse en ollut kovin tarkka muottien koon kanssa, osa oli pienempiä ja osa vähän isompia, pullassa pieni "epätasaisuus" sopii minusta kuvaan hyvin.


Tuutit menossa kohoamaan, kuva on "hieman" koominen kyllä ;)

Kun olet kieputtanut koko taikinan tuuteiksi, anna tuuttien kohota vielä 20-30 minuuttia liinan alla. Sivele tuutit kananmunalla ja ripottele pinnalle raesokeria. Paista 225 asteessa, koosta riippuen n. 10 minuuttia. Odota rauhassa, että tuutit ovat jäähtyneet, ja irrota sitten foliot varovasti. Foliomuotit irtoavat kyllä hyvin, kun niitä ensin rauhassa vetää pois ja sitten nykäisee irti. Kun pullat ovat ihan kunnolla jäähtyneitä, täytä ne hillolla ja kermavaahdolla. Itse tein niin että lusikalla sivelin hilloa tuutin sisäreinoille ja pohjalle, ja sitten täytin loput kermavaahdolla. Ystävänpäivän kunniaksi ripottelin päälle vielä sokerisydämiä. 😊




Nauti ja tarjoa tuoreina!

torstai 5. huhtikuuta 2018

Puolukka-suolakinuskikakku

Tämä kakku tuli kokeiltua jo syyslomalla, jolloin siskoni vietti syntymäpäiviään. Hän oli löytänyt tämän hyvältä kuullostavan reseptin lojumasta työpaikallaan ja pitihän sitä kokeilla! Joutavana lojunut ohje oli kopio Maku-lehden sivusta, joten alkuperäinen ohje on siis sieltä.

Tavallisesta kinuskikakusta tämä poikkeaa siinä että, ensinnäkin, alla on juustokakkutäyte, ja lisäksi päälle laitetaan kinuskikiille, joka hyydytetään liivatteella. Tuo kiille on huomattavasti vähemmän kinuskin makuinen, kuin perinteinen kinuski, joten lopputulos ei ole ihan yhtä makea. Ja puolukka tasoittaa kivasti kinuskin makeutta.

Pohja
140g Digestive-keksejä
50g voita

Täyte
300g maustamatonta tuorejuustoa
200g vaniljarahkaa
½ dl sokeria
1½ dl puolukoita
2 dl kuohukermaa
½ dl puolukkamehua (voi laittaa myös muuta mehua, jossei ole puolukkaa)
4 liivatelehteä

Kinuskikiille
2dl kuohukermaa
1½ dl fariinisokeria
½tl sormisuolaa
2 liivatelehteä

1. Valmista ensin pohja. Murskaa keksit hienoksi, sulata voi ja sekoita se keksimuruihin. Pingota leivinpaperi noin 20 cm halkaisijaltaan olevan irtopohjavuoan pohjalle ja painele keksiseos vuoan pohjaan. Laita kylmään odottamaan.
2. Laita täytteen liivatelehdet kylmään veteen likoamaan. Sekoita keskenään huoneenlämpöinen tuorejuusto, rahka ja sokeri. Sekoita osa puolukoista (noin puolet) joukkoon käsivatkaimella.
3. Vatkaa kuohukerma vaahdoksi ja kääntele se tuorejuustoseoksen joukkoon. Lopuksi lisää sekaan loput puolukat ja sekoita.
4. Kuumenna puolukkamehu kiehuvaksi pienessä astiassa ja sulata liivatteet yksi kerrallaan joukkoon (purista ensin liivatteista ylimääräinen vesi pois) ja sekoita joka välissä. Kaada liivateneste sitten täyteseoksen joukkoon ohuena nauhana, koko ajan vatkaten.
5. Kaada täyte pohjan päälle ja anna kakun hyytyä jääkaapissa ainakin 5 tuntia. Vinkki: Vuoan sisäreunoille kannattaa sivellä kevyesti vaikka rypsiöljyä, ennen täytteen kaatamista vuokaan, niin kakku on sitten valmiina helpompi irrottaa vuoasta.

Kiilteen valmistus:
1. Laita kiilteen liivatteet likoamaan kylmään veteen.
2. Mittaa kattilaan kerma ja fariinisokeri, kuumenna kiehuvaksi ja keitä noin 2 minuuttia. Sekoita joukkoon suola. Purista liivatelehdistä vesi ja sekoita joukkoon.
3. Anna kinuskin rauhassa jäähtyä noin kädenlämpöiseksi ja kaada hyytyneen kakun päälle. Anna kakun hyytyä jääkaapissa vielä ainakin 2 tuntia.
4. Siirrä kakku varovasti vuoasta tarjoiluastialle.

Koristele esim. puolukoilla!

tiistai 1. elokuuta 2017

Korvapuustit

Ystäväni lapset toivoivat, että leipoisin heidän kanssaan korvapuusteja, ja sehän oli mieluisa toive toteuttaa! Tässä on hyvä perusohje korvapuusteihin. Resepti lienee niin yleinen, että lähdettä en oikeastaan edes osaa sanoa. Tämä pullataikinan perusohje on Kinuskikissalta.


Pullataikina
200g voita
5 dl (täys)maitoa
50g hiivaa
2 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
2 rkl kardemummaa
2 tl suolaa
1 kananmuna
n. 15 dl vehnäjauhoja


Täyte
voita (n. 50-100g)
sokeria
kanelia


Voiteluun ja pinnalle
1 kananmuna ja raesokeria


1. Sulata voi. Lämmitä maito kädenlömpöiseksi ja murenna hiiva joukkoon. Sekoita, kunnes hiiva on liuennut.
2. Sekoita maitoon sokerit, kardemumma, suola ja kananmuna. Lisää desilitra kerrallaan noin puolet jauhoista ja vatkaa taikinaa hetken aikaa kunnolla. Taikinan vatkaaminen kunnolla noin puolessa välissä jauhojen lisäämistä on olennaista, jotta taikinaan saadaan hyvä sitko. Jatka jauhojen lisäämistä ja kaada sekaan voisula, kun olet lisännyt noin 2/3-osaa jauhoista. Lisää jauhoja, kunnes taikina alkaa irrota kulhon reunoista ja alusta taikina kimmoisaksi palloksi. Laita liina kulhon päälle ja anna taikinan kohota vedottomassa paikassa n. 45 minuuttia.
3. Jaa kohonnut taikina kahteen osaan ja kaulitse molemmista osista suorakaiteen muotoinen melko ohut levy. Sulata hieman voita ja levitä sitä esim. pullasudilla molempien suorakaiteiden päälle. Ripottele sitten päälle reilusti sokeria ja kanelia.
4. Kääri levyt rulliksi varovasti reunasta aloittaen. Korvapuusteja voi muotoilla eri tavoin, me teimme tällä kertaa "pyörteitä", joten yksinkertaisesti leikkasimme molemmat rullat noin viiden sentin paloihin ja siirsimme sellaisenaan pellille. Tässä tekniikassa täytyy olla tarkkana sen kanssa, että "saumakohta" jää alas aivan keskelle pullaa, muuten pyörteillä on vaarana aueta uunissa.
5. Anna puustien kohota n. 30 minuuttia vielä pelleillä liinojen alla peitettynä.
6. Voitele puustit kananmunalla ennen paistoa ja ripottele pinnalle raesokeria.
7. Paista korvapuusteja 225 asteessa n. 10-12 minuuttia.


Nauti tuoreena! Myöhemmin (esim. seuraavana päivänä) nautittavat pullat kannattaa pakastaa muutaman tunnin sisällä paistamisesta. Nämä puustit menivät saman tien kuumille kiville!







Perinteiset Hanna-tädin keksit

Näitä keksejä tein tänä kesänä hetken mielijohteesta päiväkahville ja pakkaseen (vieras)varaksi. Reseptin otin Maku-lehden sivulta. Nämä ovat helppo ja nopea herkku!


200g voita
3 dl sokeria
2 dl kuohukermaa
5½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl kardemummaa


1. Sulata voi ja anna jäähtyä hetki.
2. Yhdistä kuivat aineet ja siivilöi seos voin joukkoon.
3. Sekoita taikina tasaiseksi ja nosta se jääkaappiin tekeytymään noin puoleksi tunniksi.
4. Pyörittele taikinasta suunnilleen samankokoisia "lihapullia" pellille leivinpaperin päälle, jätä leviämisvaraa. Parhaiten samankokoisia saa kun tekee taikinasta ensin tangon, jonka paloittelee sitten samankokoisiin osiin, mutta itse en yleensä vaivaudu moiseen vaan teen silmämääreisesti samankokoisia palloja.
5. Paista 200 asteessa n. 10 minuuttia.


Koristele halutessasi tomusokerilla ennen tarjoilua. Josset pakasta keksejä, säilytä ne ilmatiiviissä rasiassa (muutoin kovettuvat nopeasti).







Salted Caramel Cheesecake-piirakka

Tämänkin herkun tein jo viime syksynä illanistujaisiin, mutta päivitys silloin jäi. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Salted caramel-jutut eri muodoissa ovat olleet viime aikoina in ja päätin kokeilla tätä piirakkaa pysyäkseni trendeissä mukana. ;) Reseptin löysin erinomaisesta blogista Kakkuviikarin vispailuja. Kuten arvata saattaa, piirakka on hyvin makea, joten kovin suurta palaa sitä ei kerralla jaksa syödä. Enkä ehkä suosittelisi tätä ohjetta sellaiselle, joka ei pidä kovin imelistä herkuista, kaikille muille kyllä!


Pohja
170g digestive-keksejä
80g voita


Täyte
400g maustamatonta tuorejuustoa (huoneenlämpöisenä)
1½ dl sokeria
1tl vaniljasokeria
1 rkl sitruunamehua
ripaus suolaa
2 kananmunaa
1 rkl maissitärkkelystä


Kinuski
1dl fariinisokeria
1 2/3 dl kuohukermaa


Päälle sormisuolaa


1. Laita uuni kuumenemaan 160 asteeseen. Voitele irtopohjavuoka (24 cm) huolellisesti. Murskaa keksit pieniksi ja sulata voi. Sekoita keskenään ja painele keksiseos vuoan pohjalle ja muutaman sentin verran reunoille. Paista pohjaa noin 12 minuuttia ja anna sitten jäähtyä.
2. Vatkaa tuorejuusto notkeaksi sähkövatkaimella. Lisää sokeri ja vatkaa noin 2 minuuttia, jotta seoksesta tulee kuohkeaa. Lisää vaniljasokeri, sitruunamehu ja suola, ja sekoita vielä tasaiseksi.
3. Lisää kananmunat yksi kerrallaan ja sekoita vatkaimella jokaisen jälkeen. Lisää vielä maissitärkkelys ja sekoita nopeasti tasaiseksi.
3. Kaada täyte esipaistetun pohjan päälle ja paista n. 30-35 minuuttia uunin keskitasolla (160C), kunnes täyte on jähmettynyt ja pinta ei enää kiillä. Anna jäähtyä.
4. Kinuskikerros: Keitä kermaa ja fariinisokeria kattilassa hiljalleen välillä sekoitellen n. 15-20 minuuttia. Voit tehdä pisaratestin: Tipauta pisara kinuskia kakun päälle ja jos pisara pitää muotonsa eikä leviä, kinuski on valmista. Anna keittämisen jälkeen kinuskin seistä kattilassa noin minuutti ja kaada se sitten piirakan päälle.
5. Anna kakun tekeytyä jääkaapissa yön yli. Ripottele sormisuolaa kakun päälle juuri ennen tarjoilua.