sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Karjalanpiirakat

Päätin sateisena sunnuntaina leipoa pitkästä aikaa karjalanpiirakoita, olin itse asiassa tehnyt niitä vain kerran aikaisemmin. Tein tällä kertaa perinteisen ruistaikinan, mutta totesin että jatkossa kyllä lisään taikinaan myös vähän vehnää, jotta siitä tulee hieman helpommin käsiteltävä. Ruistaikina kuivuu silmissä ja repeilee helposti. Tein lisäksi muutaman piirakan vehnä-spelttitaikinalla, koska yksi syöjistä on allerginen rukiille. Vehnäkuorien teko oli ihan lastenleikkiä ruiskuoriin verrattuna. Piirakoista tuli kotikutoisen näköisiä, mutta niinhän kotona tehtyjen kuuluu ollakin. Karjalanpiirakoissa on kyllä sen verran iso työ, ettei niitä kovin usein jaksa tehdä.

Keitä ensin riisipuuro

5 dl vettä
3 dl puuroriisiä
1 l maitoa
n. 2 tl suolaa

Kiehauta vesi ja keitä riisiä vedessä n. 10 min. Lisään maito ja anna kiehua noin tunti, kunnes riisi on puuroutunut. Jos teet puuron tavallisessa kattilassa, sitä pitää sekoittaa koko ajan. Itse käytin puurokattilaa, jossa on vesi pohjalla, jolloin sekoittaminen silloin tällöin riittää. Lisää lopuksi suola.

Ruistaikina

2½ dl kylmää vettä
5½ dl ruisjauhoja
2 tl suolaa

Sekoita aineet keskenään ja muotoile taikinasta pitkä tanko. Jaa tanko n. 25 osaan ja pyöritä osat pieniksi palloiksi, ja litistä niitä vähän keskeltä. Laita pallot muoviin, etteivät ne kuivuisi. Kauli puikulalla palloista yksi kerrallaan suippoja pohjia, tässä kannattaa käyttää aika paljon jauhoja apuna. Laita jokaisen pohjan väliin pala leivinpaperia, muutoin ne tarttuvat toisiinsa kiinni (edellisellä kerralla laitoin ohjeet mukaan vain jauhoja väliin, mutta kiinni tarttuivat silti). Pidä lisäksi valmiiden pohjien päällä muovia, pohjat kuivuvat tosi nopeasti. Oikean muotoisten pohjien kauliminen osoittautui hieman haasteelliseksi, joten muotoilin valmiita pohjia vielä taikinapyörällä ennen täyttämistä. Siitä oli ainakin se hyöty, että hieman kuivahtaneet reunat jäivät pois.

Laita jokaisen pohjan päälle riisipuuroa ja rypytä reunat piirakan päälle. Paista 250 asteessa (ohjeessa oli 300, mutta mikä leivinpaperi kestää sellaista lämpötilaa?) n. 15 min piirakoiden koosta riippuen. Kun piirakat ovat hieman jäähtyneet, kaste ne voi-maitoseokseen (tässä sekoitussuhteella ei ole niin väliä, pari nokaretta sulaa voita ja muutamia desejä maitoa) ja laita leivinpaperin + liinan alle tekeytymään. Tarjoile vaikkapa klassiseen tyyliin munavoin kanssa!


Isot vehnäkuoreen tehdyt piirakat:



perjantai 26. lokakuuta 2012

Mascarpone-omenapiirakka

Poimin tämän ohjeen talteen muutaman viikon takaisesta Me naiset-lehdestä, sillä se vaikutti kivan erilaiselta versiolta syksyisestä omenapiirakasta. Piirakka on parasta leipoa hyvissä ajoin, sillä se kannattaa ehdottomasti tarjoilla viileänä, maku on silloin aivan erilainen.

Pohja

150 g voita
1,25 dl sokeria
1 kananmuna
2 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta

Täyte

1,5 dl maitoa
1 pussi vanhanajan vaniljakastikeaineksia (esim. Blå Band)
250 g mascarponejuustoa
omenoita
1,5 rkl siirappia

1. Vaahdota voi ja sokeri keskenään, ja lisää sen jälkeen kananmuna. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne sitten mukaan. Sekoita hyvin ja painele taikina tasaisesti piirakkavuoan reunoille.
2. Sekoita vaniljakastikeainekset maitoon ja anna seoksen tekeytyä vähintään 10 min jääkaapissa. Sekoita sitten mascarpone vaniljakastikkeseen ja kaada täyte vuokaan taikinan päälle.
3. Viipaloi omenat ja asettele ne haluamallasi tavalla vuokaan täytteen päälle. Lorauta lopuksi tasaisesti päälle siirappia, se myös estää omenoita kuivumasta. Paista 200 asteessa n. 40 minuuttia.

Tämä piirakka meni enimmäkseen vanhempieni vieraille, mutta pääsin itsekin maistamaan pikku palan ja hyvää oli! Ulkonäkönsä puolestä tämä kaipaisi ehkä vähän jotain väriä, vaikkapa pienen siirappilorauksen vielä päälle, kun piirakka on jäähtynyt. Yön yli lepääminen jääkaapissa tuo makuja vielä paremmin esiin.







keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Karamelisoidut banaanikakut

Jostain syystä ennen lomaa minun tekee aina erityisen paljon mieli leipoa. Onneksi aina löytyy joku syy jonka vuoksi tarjoilla leipomuksia tutuille. Selailin toissapäivänä Sara La Fountainin keittokirjaa Passion for food, jonka sain pari vuotta sitten vanhemmiltani joululahjaksi, ja silmiini osuivat hauskannäköiset banaanikakut. Päätin kokeilla, mutta tällä kertaa valmistus ei sujunut ihan niin kuin Strömsössä... Laitoin taikinaa vuokiin liikaa, jonka vuoksi se valui iloisesti pitkin peltiä. Karamellikastike antoi banaaneille kullanhohdon sijaan epämääräisen ruskean pinnan. Mutta pienellä ehostuksella sain kakuista syötäviä, ja maku oli ihan hyvä. Perinteiset banaanileivokset ovat kuitenkin enenmmän omaan mieleeni. Tällä ohjeella voi muuten hyvin myös tehdä tavallisia kookosmuffinsseja, kun jättää banaanit ja kastikkeen pois.

Taikina

150g huoneenlämpöistä voita
2 dl sokeria
2 kananmunaa
1 rkl vanilja-aromia
2 dl kookoshiutaleita
1 dl kermaviiliä
2-3 rkl sitruunamehua
1 dl ananasmehua
4 dl vehnäjauhoja
1½ tl leivinjauhetta
ripaus ruokasoodaa

Kastike

1 dl fariinisokeria
1 rkl voita
½ dl vettä

Lisäksi

3-4 banaania, pitkittäin siivutettuina
vuokia, esim. folio

1. Laita kulhoon voi ja sokeri, sekoita kuohkeaksi.
2. Lisää kananmunat ja vanilja-aromi.
3. Lisää kookoshiutaleet, kermaviili ja mehut. Sekoita. Lisää sitten kuivat aineet siivilän läpi.

Jos teet kakut pieniin annosvuokiin, halkaise banaanit ensin vaakasuunnassa keskeltä. Leikkaa sitten pitkittäin banaaeista ohuita siivuja ja asettele ne VOIDELTUJEN vuokien pohjalle vuokien pohjan muotoisesti. Valmista sitten kastike: Sulata sokeri pannulla kullanruskeaksi ja lisää vesi + voi, sekoita. Kaada hieman kastiketta jokaiseen vuokaan banaanien päälle. Laita sitten päälle taikinaa.

Älä laita vuokia liian täyteen, muutoin voi käydä näin:





Paista kakkuja 180 asteessa n. 15-20 min, kunnes ne ovat saaneet väriä pintaan. Kun kakut ovat jäähtyneet, kumoa ne tarjolle. Näiden kanssa kannattaa tarjota jotain pehmeää ja kaunista, luulen että esim. vaahdotettu vaniljakastike sopisi tosi hyvin!




tiistai 16. lokakuuta 2012

Mudcake - syntisen suklainen mutakakku

Pullavuoroni töissä sattui olemaan juuri ennen lomaa, joten päätin loman kunniaksi leipoa pullan sijaan jotakin tuhdimpaa... Mieleeni tuli heti mutakakku, koska se on syksyisen täyteläinen, enkä ollut sitä ennen tehnyt. Tätä kakkua leipoessa ei pidä miettiä kaloreita, saati syödessä! Hyväksi havaitun reseptin sain ystävältäni, joka puolestaan oli saanut sen entiseltä kämppäkaveriltaan.

Kakun voi tehdä joko irtopohjavuokaan tai piirakkavuokaan, mutta piirakkavuokaan tehtäessä taikina on syytä valmistaa vähän isompana. Itse käytin tällä kertaa piirakkavuokaa kuljetussyistä. Alla ohjeet molempiin mitoituksiin.

Piirakkavuokaan

300g voita
300g tummaa suklaata
4 kananmunaa
3 dl sokeria
vähän yli 2 dl vehnäjauhoja

Irtopohjavuokaan

200g voita
200g tummaa suklaata
3 kananmunaa
2 dl sokeria
1,5 dl vehnäjauhoja

1. Sulata suklaa ja voi. Sekoita ne yhteen.
2. Vaahdota kananmunat ja sokeri hyväksi vaahdoksi.
3. Sekoita suklaavoisula kananmunaseokseen ja siivilöi jauhot lopuksi joukkoon. Sekoita vain varovasti.
4. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan ja paista n. 210 asteessa 10-15 minuuttia. Oma kakkuni oli uunissa 12 minuuttia ja siitä tuli juuri sopiva. Korkeintaan minuutin olisi voinut olla pidempään. Mutta oli se nytkin reunoilta ja päältä rapea, ja keskeltä ihanan löysä. Tämän kakunhan kuuluu jäädä raa'aksi.

Mutakakun ulkonäkö ei ole hääppöinen, mutta maku sitäkin ihanampi. Suosittelen koristelemaan kakun tomusokerilla ja tarjoilemaan esimerkiksi kermavaahdon tai vaniljajäätelön kanssa!





lauantai 15. syyskuuta 2012

Tiramisu - kohota minut ylös

Iltalialaisen klassikon nimi "tiramisu" tarkoittaa "kohota minut ylös" (tira mi su). Luin tämän etsiessäni sopivaa reseptiä. Lausahdus tarkoittaa, että makeaa jälkiruokaa pitäisi syödä vain sen verran, että se "kohottaa" ja piristää, eikä väsytä. Tiramisua tehdessäni en vielä aavistanut että tuo nimi saisi illan aikana myös ihan uuden merkityksen...

Vietimme muutaman ystävän kanssa italialaista iltaa ja jälkiruoaksi valitsimme tämän ihanan täyteläisen herkun. Hieman pääruoan syömisen jälkeen sain selkääni kammottavan noidannuolen, joka lamaannutti täysin, ja lopulta nautin tiramisua vaakatasossa sängyssä. Todella toivoin, että se olisi silloin nimensä mukaisesti myös fyysisesti kohottanut minut ylös, koska en kyennyt nousemaan. Siihen tiramisusta ei valitettavasti kuitenkaan ollut, mutta mielialaa se kyllä kohotti. :)

Ohje on Maku-lehden sivuilta. Puolitimme annoksen (alla resepti puolitetun ohjeen mukaan), sillä alkuperäisellä reseptillä tarjottavaa tulee kahdeksalle (ainakin). Käytimme marsalaviinin sijaan Amarettoa, koska marsalaa myytiin vain n. litran pulloissa 15 euron hintaan. Hieman liikaa, siihen nähden ettei tiramisua kuitenkaan kovin usein tule tehtyä. Amarettoa sai myös kätevissä pikkupulloissa ja se sopi maultaan mielestämme tiramisuun oikein hyvin. Savoiardikeksejä sen sijaan myydään ainakin isoimmissa supermarketeissa. Ne siis näyttävät tältä:



Tiramisu 4-6:lle

100g savoiardikeksejä
1,25 dl espressoa tai vahvaa kahvia
0,25-0,5 dl marsalaviiniä tai Amarettoa
2 kananmunaa
½ dl sokeria
250g mascarponejuustoa

Pinnalle:

kaakaojauhetta

Tiramisu kannattaa tehdä johonkin laakeahkoon vuokaan.

1. Keitä kahvi ja jäähdytä se. Sekoita kahviin viini tai Amaretto.
2. Kasta savoiardikeksejä yksitellen kahviseokseen ja asettele ne vuokaan sokeripuoli ylöspäin. Vuoraa vuoan pohja kekseillä.
3. Erottele keltuaiset ja valkuaiset. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi. Lisää sokeri keltuaisten joukkoon ja vaahdota.
4. Sekoita mascarpone keltuaisvaahtoon.
5. Lisää valkuaisvaahto joukkoon kevyesti käännellen.
6. Kaada puolet seoksesta vuokaan keksien päälle. Toista sitten keksi- ja mascarponekerrokset.
7. Siivilöi päälle runsaasti kaakaojauhetta ja laita herkku jääkaappiin ainakin muutamaksi tunniksi (max. vuorokaudeksi).



Me emme edes pyrkineet saamaan tiramisusta lautaselle aseteltavia leivoksia, vaan nautimme sen kulhoista.




Suurkiitos kuvaajalle, joka huolehti kuvien otosta kun itse makasin enemmän tai vähemmän taju kankaalla!

maanantai 3. syyskuuta 2012

Sacherkakku

Kiitos kaikille edelliseen kyselyyn vastanneille! Olethan huomannut uuden äänestyksen sivun oikeassa laidassa? :)

Sacher on kahvipöydän pesunkestävä klassikko. Valmistin Ravintolapäivän kakkukeidasta varten kaksi Sacheria samalla reseptillä. Aiemman Sacher-kokeiluni eri reseptillä löydät täältä. Linkin takaa löytyvä Kinuskikissan ohje on myös hyvä, kakusta tulee todella mehevä, mutta se nousee uunissa hyvin vähän. Tämän toisen reseptin kakku nousi hieman paremmin ja makuakin kehuttiin. Itse en ehtinyt (tätäkään) herkkua kakkujen myymisen tuoksinassa edes maistamaan. Oikeastaan tämä ohje on yhdistelmä kahdesta reseptistä, sillä tein kuorrutteen Kinuskikissan ohjeen mukaan. Kyllähän Sacherin kourrutteessa pitää olla oikeaa suklaata kaakaojauheen sijaan! Kostuttaminen jaffalla on oma lisäni. Vaikka Sacher odotti kaksi päivää ennen tarjoilua, ei se kuulemma kuitenkaan ollut yhtään liian kosteaa.

Taikina

150g voita tai margariinia
150g taloussuklaata
1½ dl sokeria
2 kananmunaa
3 keltuaista
1tl vaniljasokeria
1½ dl vehnäjauhoja (mielellään karkeita)
3 rkl perunajauhoja
3 valkuaista

Väliin

aprikoosimarmeladia
kostutukseen jaffaa

Kuorrutus

200g tummaa suklaata
1½ dl kermaa
nokare voita

1. Sulata voi ja suklaa vesihauteessa, anna jäähtyä.
2. Vatkaa sokeri, munat ja keltuaiset hyväksi vaahdoksi.
3. Sekoita vehnäjauhot, perunajauhot ja vaniljasokeri keskenään.
4. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi.
5. Sekoita munavaahtoon varovasti jauhoseos, voi-suklaaseos ja viimeiseksi valkuaisvaahto.
6. Kaada taikina voideltuun ja mielellään korppujauhotettuun kakkuvuokaan. Paista uunin alaosassa 175 C n. 40-60 minuuttia.

Kumoa kakku vähän jäähtyneenä ja leikkaa vaakatasossa osiin. Minä en ikinä saa leikattua Sacheria kuin kahteen osaan. Kostuta jaffalla ja levitä väliin aprikoosimarmeladia.

Sulata kuorrutteen suklaa ja lämmitä kerma, mutta älä kuitenkaan kiehauta. Sekoita suklaasula kermaan ja lisää joukkoon nokare voita tuomaan kiiltoa. Valuta kakun päälle ja sivele tasaiseksi. Anna kakun seistä jääkaapissa ainakin pari tuntia, jotta kuorrute jähmettyy. Parhaimmillaan Sacher on aikaisintaan seuraavana päivänä.

torstai 23. elokuuta 2012

Ravintolapäivä 19.8.2012

Olin jo aikaisempien Ravintolapäivien yhteydessä ajatellut, kuinka hauskaa olisi perustaa oma kahvila yhdeksi päiväksi. Tällä kertaa päätin sitten tarttua tuumasta toimeen ja kahvila Karoliinan kakkukeidas tarjoili leivonnaisia ja kahvia omenapuiden alla, yhtenä elokuisena sunnuntaipäivänä. Vanhempani antoivat ystävällisesti puutarhansa ja keittiönsä käyttöönsä, sekä olivat muutenkin suureksi avuksi koko idean toteutuksessa. Apulaisleipurina ja -tarjoilijana minulla oli muutaman ystävän lisäksi kymmenvuotias kummityttöni, joka innolla touhusi kanssani koko viikonlopun ja sai myös asiakkailta suuret kehut erinomaisesta palvelusta. :)

Tiesin muutamien tuttavien ainakin olevan tulossa, joten uskoin ettemme jää täysin ilman asiakkaita, mutta en olisi ikinä voinut kuvitellakaan sitä millainen päivästä lopulta tuli. Olin markkinoinut kahvilaani ainoastaan tutuille Facebookissa, sekä ilmoittanut siitä Ravintolapäivän nettisivuilla. Aukioloajoiksi laitoin klo 11-16, tai niin kauan kuin kakkuja riittää. No, klo 13.15 kaikki oli myyty! Moni tuttu kävi paikalla, mutta paljon myös aivan tuntemattomia, jotka olivat löytäneet kahvilan Ravintolapäivän nettisivujen hausta. Varovaisen arviomme mukaan asiakkaita kävi muutamassa tunnissa lähemmäs 100. Osa tuli liian myöhään ja joutui lähtemään tyhjin käsin. Neljältä pihaan kurvasi vielä aivan tuntematon nainen, joka tiedusteli että "Täältäkö niitä kakkuja saa?" :) Moni osti herkkuja mukaan, mutta myös kaikki pöydät olivat varattuja suurimman osan ajasta. Ihmiset olivat hyvällä ja rennolla tuulella, ja istuivat ilomielin nauttimaan kakuista myös esim. rappusille tai vilteille pöytien ollessa täynnä. Sääennuste näytti etukäteen lohduttomalta, mikä tuntui aivan kohtalon ivalta aurinkoisen viikon jälkeen. Me kun olimme päättäneet toteuttaa tapahtuman ainoastaan ulkona, sateella myisimme kakkuja vain ovelta mukaan. Lopulta kuitenkin sääherrakin oli suosiollinen, sade alkoi suunnilleen sillä hetkellä kun viimeinenkin kakkupala oli myyty!

Vaikka kakut menivät parissa tunnissa, en olisi mitenkään kyennyt yhden viikonlopun aikana enempää leipomaan. Kakkukeitaassa tarjolla oli (linkit vievät resepteihin):

2 Sacherkakkua
Appelsiinijuustokakku
Gluteeniton mansikkajuustokakku
Porkkanakakku
Hedelmäkermakakku (täytekakun ohje täällä, tällä kertaa kostutin kakun jaffalla ja laitoin täytteeksi sitruunarahkan ja vaahdotetun vaniljakastikkeen sekoitusta)
New York Cheese Cake - uunissa tehty juustokakku
Omenapiirakka
2 pellillistä kummitytön mokkapaloja
Yhteensä 3 pellillistä sitruunakierrepullia (täytteenä sitruunarahkaa ja sokeria) ja voisilmäpullia (pullataikinan ohje täällä)

Lämpimät kiitokset vielä kaikille apureille ja asiakkaille! Ja Jussille vielä kiitokset kuvasta! :)