Tänä viikonloppuna ohjelmassa oli taas yhteinen leivontahetki kummitytön kanssa. Hän sai valita reseptin ja selattuaan leivontakirjojani päätyi Kinuskikissan nougat-paloihin, joiden ohje löytyy kirjasta Kinuskikissa leipoo. Nougat-palat ovat hyvin samankaltaisia kuin mokkapalat, mutta päälle tulee vaaleampi koristelu joka tehdään Dubbel Nougat-suklaapatukoista. Lisäksi suklaakuorrutuksena käytetään pähkinäsuklaalevitettä (esim. Nutella), mutta se sattui olemaan kaupasta loppu. Päädyimme korvaamaan sen tavallisella suklaakuorrutuksella, joka tehdään maitosuklaasta ja kermasta. Tässä resepti, jonka mukaan teimme ja hyvää tuli.
Pohja
150g voita tai margariinia
1 dl sokeria
2 kananmunaa
3 dl vehnäjauhoja
½ dl tummaa kaakaojauhetta
1½ tl leivinjauhetta
1 dl maitoa
1. Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi.
2. Sekoita kananmunat yksitellen joukkoon vatkaten.
3. Yhdistä kuivat aineet keskenään. Lisää ne taikinaan vuorotellen maidon kanssa, sekoittaen vatkaimella.
4. Levitä taikina pellille leivinpaperin päälle isohkoksi levyksi.
5. Paista 200 asteessa 10-13 minuuttia. Annan pohjan hieman jäähtyä ennen kuorrutusta.
Kuorrutus
0,75 dl kuohukermaa
130g maitosuklaata
1 Maraboun Dubbel Nougat suklaapatukka
nokare voita
1. Kuumenna kerma kattilassa, mutta älä kiehuvaksi.
2. Sulata suklaa mikrossa miedolla lämmöllä välillä sekoittaen.
3. Sekoita kerma ja suklaasula kattilassa tasaiseksi kuorrutukseksi, voit vielä halutessasi käyttää kattilaa levyllä. Lisää voinokare tuomaan kiiltoa.
Levitä kuorrute tasaisesti pohjan päälle. Sulata nougatpatukka mikrossa ja valuta sitä lusikan avulla suklaakuorrutuksen päälle, kuten haluat. Kun kuorrutus on jäähtynyt, poista epäsiistit reunat ja leikkaa levystä haluamasi kokoisia paloja!
Suklaaunelmia ja muita herkkuja on oma pieni keittiöpäiväkirjani ja reseptikokoelmani, josta toivottavasti on iloa muillekin. Blogista löytyy niin makeita kuin suolaisiakin ohjeita. Mukana on sekä yksinkertaisia reseptejä kiireiseen arkeen että monivaiheisempia herkkuja juhlavampiin hetkiin. Taidoiltani olen vielä melko noviisi, mutta intoa on sitäkin enemmän ja oppia ikä kaikki. Lämpimästi tervetuloa mukaan!
lauantai 11. tammikuuta 2014
sunnuntai 5. tammikuuta 2014
Aprikoosi-unelmatorttu
Ajattelin, että mikäpä parempi leivonnainen saamaan kunnian olla ensimmäinen uudessa kodissani valmistettu herkku, kuin unelmatorttu, ainakaan siis nimensä puolesta. ;)
Ohjeen löysin jo kovin tutuksi tulleilta Kinuskikissan nettisivuilta, mutta päätin lisätä täytteen päälle vielä hieman aprikoosimarmeladia, tuomaan vähän väriä ja hedelmäisyyttä torttuun.
Kääretorttuhan on varsin helppo tehdä, vaikka sitä olikin tullut tehtyä viimeksi joskus kouluaikoina. Jostain syystä käärittäessä tämä torttu meinasi kuitenkin tyystin repeillä, eikä lopputulos ollut kovin kaunis. En tiedä paistoinko pohjaa aavistuksen liian kauan, tai voisiko repeily johtua siitä, että taikinaan ei tule lainkaan vehnäjauhoja.Tai ehkä laitoin liikaa sokeria sille leivinpaperille, johon pohja kumotaan... No, sain tortun kuitenkin pysymään kasassa ja vieraat kehuivat makua kovasti. Joten kyllä tätä tehdään uudestaan, ehkä ensi kerralla parempi onni myös pohjan kanssa.
Taikina
3 kananmunaa
1 ½ dl sokeria
1 dl perunajauhoja
½ dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
1. Vatkaa kananmunat ja sokeri sähkövatkaimella kuohkeaksi vaahdoksi.
2. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne taikinaan pienissä erissä varovasti lastalla sekoittaen.
3. Kaada taikina leivinpaperille ja levitä se neliön tai suorakulmion muotoiseksi. Paista 200 asteessa n. 8 minuuttia.
Kumoa pohjalevy heti paistamisen jälkeen kevyesti sokeroidulle leivinpaperille ja irrota levyn pohjapaperi. Anna taikinapohjan jäähtyä liinan alla.
Täyte
125 g voita
1 dl tomusokeria
1 vaniljatanko
200 g maustamatonta tuorejuustoa
n. 100 g aprikoosimarmeladia
Notkista voi sähkövatkaimella. Lisää sekaan tomusokeri, vaniljatangon siemenet ja tomusokeri, sekoita vatkaimella. Levitä täyte tasaisesti taikinapohjan päälle, reunoille voi jättää vähän tilaa koska täytettä pursuaa sinne kuitenkin. Levintä voitäytteen päälle ohut kerros aprikoosihilloa.
Kääri levy leivinpaperin avulla rullalle ja kääri leivinpaperi vielä tortun ympärille niin, että rulla pysyy tiiviisti kasassa. Jätä sauma alas. Anna tortun tekeytyä jääkaapissa esim. tunnin verran ainakin. Leikkaa sitten epätasaiset päädyt pois. Tämä torttu ei vaadi mitään lisukkeita, mutta itse tarjoilin sen vaniljajäätelön kanssa ja hyvin sopi!

tiistai 17. joulukuuta 2013
10 000 käyntiä!
Käydessäni äsken blogissani, huomasin että 10 000 käynnin raja on mennyt reilusti rikki! Kiitokset teille, rakkaat lukijat, toivottavasti blogistani on iloa jatkossakin!
Loppuvuosi menee muuttopuuhissa, mutta ensi vuonna jatketaan uusin ideoin. Niitä onkin jo monta mielessä. :)
Rauhaisaa ja lämmintä joulua!
Loppuvuosi menee muuttopuuhissa, mutta ensi vuonna jatketaan uusin ideoin. Niitä onkin jo monta mielessä. :)
Rauhaisaa ja lämmintä joulua!
maanantai 9. joulukuuta 2013
Piparkakkumuffinssit
Näiden jouluisten muffinssien ohjeen löysin Arla-Ingmanin nettisivuilta. Kuorrute on oma yksinkertainen kehitelmäni, samoin muut koristelut. Nämä sopivat hyvin vaikka jouluaterian päätteeksi tai tarjottavaksi pikkujouluissa!
Yhdestä annoksesta tulee n. 12-15 muffinssia.
Taikina
3 kananmunaa
2,5 dl sokeria
250g sitruunarahkaa
1 dl voisulaa
3 dl vehnäjauhoja
1,5 rkl piparkakkumaustetta
1,5 tl leivinjauhetta
1. Vatkaa kanamunat ja sokeri sähkövatkaimella kuohkeaksi,
2. Lisää sekaan sitruunarahka ja voisula, sekoita hyvin.
3. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne lopuksi muutamassa erässä taikinaan, sekoita hyvin.
Jaa taikina muffinssivuokiin, suosittelen käyttämään muffinssipeltiä jotta leivonnaiset eivät leviä. Paista 200 asteessa 10-15 minuuttia.
Kuorrutus
n. 1½ dl vispikermaa
n. 1,5 dl tomusokeria
vajaa rkl jauhettua kardemummaa
n. 1 rkl kanelia
Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää sokeri sekä mausteet, sekoita hyvin.
Kuorruta muffinssit vasta hyvin jäähtyineinä ja koristele haluamallasi tavalla.
Itse päädyin laittamaan jokaisen muffinssin päälle pienen piparkakun ja koska tiesin etukäteen ketkä nämä muffinssit syövät, pursotin sokerikuorrutteella pikkupipareihin kunkin syöjän nimen ekan kirjaimen.
Tänä vuonna jäävätkin joulukonvehdit ja varmaankin suurin osa myös muista herkuista muuttokiireiden vuoksi tekemättä. Mutta ensi vuonna sitten jatketaan, uusissa ehommissa tiloissa!
Yhdestä annoksesta tulee n. 12-15 muffinssia.
Taikina
3 kananmunaa
2,5 dl sokeria
250g sitruunarahkaa
1 dl voisulaa
3 dl vehnäjauhoja
1,5 rkl piparkakkumaustetta
1,5 tl leivinjauhetta
1. Vatkaa kanamunat ja sokeri sähkövatkaimella kuohkeaksi,
2. Lisää sekaan sitruunarahka ja voisula, sekoita hyvin.
3. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne lopuksi muutamassa erässä taikinaan, sekoita hyvin.
Jaa taikina muffinssivuokiin, suosittelen käyttämään muffinssipeltiä jotta leivonnaiset eivät leviä. Paista 200 asteessa 10-15 minuuttia.
Kuorrutus
n. 1½ dl vispikermaa
n. 1,5 dl tomusokeria
vajaa rkl jauhettua kardemummaa
n. 1 rkl kanelia
Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää sokeri sekä mausteet, sekoita hyvin.
Kuorruta muffinssit vasta hyvin jäähtyineinä ja koristele haluamallasi tavalla.
Itse päädyin laittamaan jokaisen muffinssin päälle pienen piparkakun ja koska tiesin etukäteen ketkä nämä muffinssit syövät, pursotin sokerikuorrutteella pikkupipareihin kunkin syöjän nimen ekan kirjaimen.
| Jouluinen kokouspöytä |
| Iloista joulua! |
sunnuntai 8. joulukuuta 2013
Mehevät suklaakeksit
Näiden ihanien keksien ohjeen löysin suosikistani Kinuskikissan loistoblogista. Muokkasin ohjetta hieman ja laitoin maito- ja tummasuklaasekoituksen sijaan pelkkää tummaa suklaata, jolloin maku on uskoakseni vieläkin täyteläisempi. Keksit tulisi ottaa uunista aavistuksen raakona, jolloin pinnasta tulee rapea mutta sisus jää suussasulavan pehmeäksi.
Nämä herkut ovat paitsi helppoja tehdä, myös siinä mielessä käteviä että yhdestä annoksesta tulee aimo kasa, ainakin n. 30 keksiä.
Taikina
250 g margariinia
5 ½ dl vehnäjauhoja
2 rkl kaakaojauhetta
3 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
1 ½ dl sokeria
1 ½ dl fariinisokeria
2 tl vaniljasokeria
2 kananmunaa
200g tummaa suklaata
1 dl mantelirouhetta (tai Kinuskikissan ehdotuksen mukaan esim. kookos- tai kaurahiutaleita)
1. Sulata margariini kattilassa.
2. Yhdistä keskenään vehnäjauhot, kaakaojauhe, leivinjauhe ja suola.
3. Sekoita hieman jäähtyneeseen margariinisulaan sokerit. Lisää kananmunat joukkoon ja sekoita hyvi sähkövatkaimella.
4. Lisää jauhoseos, rouhittu suklaa ja mantelirouhe. Sekoita taikina vatkaimella tasaiseksi.
5. Nostele lusikalla tai sormilla pyöritellen lihapullan kokoisia nokareita pellille. Jätä reilusti leviämisvaraa. Paista 175 asteessa korkeintaan 10 min. Itse paistoin tasan 10 min ja totesin että olisivat saaneet olla aavistuksen raaempia (tai pehmeämpiä) sisältä.
| Tontutkin tykkää! Löydätkö kuvasta myös oravan? |
Kuvasta huolimatta nämä keksit eivät ole mitenkään erityisen jouluisia, vaan maistuvat koska tahansa. Satuin vain itse tekemään näitä joulua odotellessa, joten piti tietysti laittaa somistuskin jouluiseksi... Mutta ei sen puoleen, jos muutaman tällaisen keksin jättää joulun alla lautasella pihalle, luulen että tontut hiipivät pian paikalle ja hetken kuluttua jäljellä on muru vain. :)
Jälkilisäys
Toisen kerran kokeilin näitä samaisia keksejä Brunbergin tummalla suklaalla (pelkästään sitä siis, 200g) ja hasselpähkinärouheen sijaan laitoin kookoshiutaleita. Paistoin 9 minuuttia. Lopputulos oli suussasulava! Keksit olivat rapeita pinnalta, pehmeitä sisältä, suklaan maku oli syvä ja kookos tasoitti sitä sopivasti. Minuutilla erolla paistoajoissa on selvä vaikutus lopputulokseen. Keksien tulee näyttää hieman raaoilta uunista otettaessa. Tarkkana siis kellon kanssa!
torstai 17. lokakuuta 2013
Siskon 40 v. synttäri-Sacher
Siskoni Pauliinan 40 v. päiviä juhlittiin eilen ja olin luvannut tehdä kemuihin perinteisen Sacherkakun. Sankarin toiveesta täytteenä oli aprikoosihillon lisäksi pihlajanmarjahyytelöä. Tein kakun Kinuskikissan ohjeella, jonka löydät aiemmasta blogipäivityksestäni. Minusta Sacherin leikkaaminen kolmeen osaan on aiemmin ollut lähes mahdotona, mutta nyt kokeilin kollegani Hyacinthin loistoneuvoa: Kakku kokonaisena yöksi jääkaappiin, jolloin se kiinteytyy ja leikkaaminen on seuraavana päivänä huomattavasti helpompaa. Niinpä sain tämän kakun täytteille molemmille omat välit! Kakun reunoilla on valmista taloussuklaarouhetta.
Onnea Pau!
| Koristeena olleet sokerikukat ostin kesällä Lontoosta. Yhtä kauniita kukkia en ole Suomesta löytänyt! |
Onnea Pau!
tiistai 15. lokakuuta 2013
Gluteeniton mutakakku
Kuvittelin jo päivittäneeni tänne kaikki Ravintolapäivän reseptit, kunnes muistin vielä tämän ystäväni tekemän ihanan mutakakun. Kakku on siis gluteeniton, mutta maku niin taivaallinen, ettei tule mieleenkään että kakusta jotain "puuttuisi"...
3 kananmunaa
2dl (ruskeaa)sokeria
200g voita
200g tummaa suklaata (gluteenitonta)
1,5dl riisijauhoja
1. Sulata suklaa ja voi kattilassa.
2. Vaahdota munat ja sokeri keskenään.
3. Yhdistä seokset varovasti sekoittaen (puulastalla, ei vispilällä, jotta ilmakuplat eivät karkaa).
4. Lisää riisijauhot (mieluiten siivilän läpi), sekoita varovasti .
5. Kaada taikina pienehköön irtopohjavuokaan (esim. halkaisija 18,5cm) tai muuhun uuninkestävään astiaan ja paista uunissa 210 asteessa n. 10-15min. Kakku on valmis kun sen reunat ovat kiinteät, mutta sisus vielä hytkyy. Parhaimmillaan kakku on seuraavana päivänä (oltuaan jääkaapissa yhden yön yli), mutta hätätapauksessa sen voi syödä myös heti, kun se on jäähtynyt. Tosin silloin se ei luultavasti pysy vielä kasassa.
Tämä täyteläinen kakku ei kaipaa mitään lisukkeita, mutta halutessasi voit kruunata makuelämyksen kermavaahdolla!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)