Suklaaunelmia ja muita herkkuja on oma pieni keittiöpäiväkirjani ja reseptikokoelmani, josta toivottavasti on iloa muillekin. Blogista löytyy niin makeita kuin suolaisiakin ohjeita. Mukana on sekä yksinkertaisia reseptejä kiireiseen arkeen että monivaiheisempia herkkuja juhlavampiin hetkiin. Taidoiltani olen vielä melko noviisi, mutta intoa on sitäkin enemmän ja oppia ikä kaikki. Lämpimästi tervetuloa mukaan!
keskiviikko 26. lokakuuta 2011
Maukas kurpitsakeitto
Tulipa tehtyä hyvää kurpitsakeittoa ja niin yksinkertaisilla aineksilla. Sävelsin reseptin enimmäkseen päästäni, joten laitanpa sen tähän muistiin:
1,5 kg kurpitsaa
4 pienehköä sipulia
n. 1,5 l vettä
3 kasvisliemikuutiota
1 pkt (2,5 dl) Kippari-ruokakermaa
n. 100 g sinihometuorejuustoa
valkopippuria
Ostin itse spagettikurpitsan (ensimmäistä kertaa), joka sopi keittoon muuten hyvin, mutta oli ostettaessa totaalisen kivikova! Olisin valinnut jonkun muun lajin, jos olisin tajunnut asian jo kaupassa. Ei auttanut kuin hiki päässä koittaa suurimman kotoa löytyneen veitsen kanssa äheltää se ensin puoliksi ja sitten neljään osaan. Kuorimista millään työvälineellä ei voinut edes kuvitella, joten keitin osia n. 10 min ja kuorin palat sitten hieman pehmenneinä. Sitten vaan kuoritut kurpitsapalat ja sipulit kiehumaan, mukaan liemikuutiot. Soseutuksen jälkeen lisätään ruokakerma, tuorejuusto + vähän valkopippuria, ja kiehautetaan vielä kevyesti. Entistä maukkaampi annos on, jos päälle ripotelee hieman rapeaksi paistettua pekonia.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti