Nyt on kaikki konvehdit lähestulkoon pakattu ja iso osa annettukin jo. Piparkakkutalo jää lopulta tänä vuonna tekemättä, tai edes kokoamatta, sillä sekä aika että energia ovat melko vähissä. Ja olen päättänyt, että kaikki kiire ja stressi pois. Piparkakkutalosta tulee aina mieleen se, kun n. 15 vuotta sitten näin lehdessä yhden talo-ohjeen ja päätin kokeilla. Siitä tuli aika hieno ja huomasin että eihän tämä niin vaikeaa olekaan, ja että minähän oikein nautin näpertelystä. No, tunnettehan te minut, seuraavana vuonna piti tehdä vielä hienompi talo, karjatiloineen päivineen. Sitä seuraavana ei riittänyt enää yksi talo, vaan piti tehdä kokonainen taloyhtiö. Kolme eri kokoista taloa puoliympyrässä, ja keskellä sellainen yhteispiha. Aloitin kaavojen teon jo joulukuun alussa. Yhtenä vuonna, jolloin olin tekemässä muumitaloa, siskoni graafikkomies ilmoitti että hän haastaa minut rakentamalla kahdeksankulmaisen piparimajakan ja meille tuli pieni kisa siitä, kummalla on hienompi luomus. Äkkiä varmistin, että minun muumitalooni tulee vähintäänkin se 8 kulmaa. Sitten kerran kun puhuimme puhelimessa, me kaksi pipertäjää (siskoni ei ole koskaan ymmärtänyt meissä kummassakaan tätä piirrettä, hänen piparkakkutalonsa ovat sellaisia tuulentupia), valittelin että vaikka kuinka tarkkaan leikkaan seinät suoriksi, ne aina uunissa vähän kupristuvat. Tähän hän vastasi hioneensa osia hiekkapaperilla! Julistin itseni kisan voittajaksi, sillä hiekkapaperin käyttöhän on suoraa vilunkia! Piparkakkutalon pitää olla syötävä. Jos siitä tingitään, niin yhtä hyvinhän osat voisi liimata yhteen Erikeeperillä. Pitääpä taas muistuttaa häntä tästä episodista.
Piparkakkutaloperinne hyytyi sitten n. 5 vuoden jälkeen. Kun tein taloa hampaat irvessä kiireen keskellä, totesin ettei koko homma enää vastannut tarkoitustaan. Parina viime vuotena olen kyllä tehnyt talon, mutta huomattavasti pienemmällä mittakaavalla ja hyvä niin.Nyt paketoimaan viimeiset konvehdit ja sitten joulun viettoon. Ihanaa ja rauhallista juhla-aikaa kaikille!
