maanantai 9. joulukuuta 2013

Piparkakkumuffinssit

Näiden jouluisten muffinssien ohjeen löysin Arla-Ingmanin nettisivuilta. Kuorrute on oma yksinkertainen kehitelmäni, samoin muut koristelut. Nämä sopivat hyvin vaikka jouluaterian päätteeksi tai tarjottavaksi pikkujouluissa!

Yhdestä annoksesta tulee n. 12-15 muffinssia.

Taikina

3 kananmunaa
2,5 dl sokeria
250g sitruunarahkaa
1 dl voisulaa
3 dl vehnäjauhoja
1,5 rkl piparkakkumaustetta
1,5 tl leivinjauhetta

1. Vatkaa kanamunat ja sokeri sähkövatkaimella kuohkeaksi,
2. Lisää sekaan sitruunarahka ja voisula, sekoita hyvin.
3. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne lopuksi muutamassa erässä taikinaan, sekoita hyvin.

Jaa taikina muffinssivuokiin, suosittelen käyttämään muffinssipeltiä jotta leivonnaiset eivät leviä. Paista 200 asteessa 10-15 minuuttia.



Kuorrutus

n. 1½ dl vispikermaa
n. 1,5 dl tomusokeria
vajaa rkl jauhettua kardemummaa
n. 1 rkl kanelia

Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää sokeri sekä mausteet, sekoita hyvin.

Kuorruta muffinssit vasta hyvin jäähtyineinä ja koristele haluamallasi tavalla.

Itse päädyin laittamaan jokaisen muffinssin päälle pienen piparkakun ja koska tiesin etukäteen ketkä nämä muffinssit syövät, pursotin sokerikuorrutteella pikkupipareihin kunkin syöjän nimen ekan kirjaimen.


Jouluinen kokouspöytä

Iloista joulua!
Tänä vuonna jäävätkin joulukonvehdit ja varmaankin suurin osa myös muista herkuista muuttokiireiden vuoksi tekemättä. Mutta ensi vuonna sitten jatketaan, uusissa ehommissa tiloissa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti