torstai 6. heinäkuuta 2017

Kirsikkakakku

Kirsikka-aika on parhaimmillaan ja kirsikkakakku on ihanan kesäinen tarjottava! Ennen juhannusta etsin reseptiä netistä ja päädyin Herkkuhovin blogissa julkaistuun ohjeeseen, tosin muutin sitä hieman. Kotona kun sattui olemaan iso pussi mantelijauhoa, niin laitoin taikinaan vain 2 dl vehnäjauhoja ja loput mantelijauhoa. Yhtä hyvin kakku onnistuu laittamalla 4 dl vehnäjauhoa. Hauskan tästä kakusta tekee se, että kirsikat laitetaan vasta lopuksi raa'an taikinan päälle, josta ne sitten valuvat pohjaan ja ovat nätisti pinnalla kun kakku kipataan ylösalaisin tarjoiluvadille.

Ohje

100g voita
2 dl maitoa
2 dl vehnäjauhoa
2 dl mantelijauhoa
4 dl sokeria
4 kananmunaa
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
n. 5 dl kirsikoita, poista kivet

1. Sulata voi kattilassa ja kun se on jäähtynyt, lisää maito.
2. Vaahdota sähkövatkaimella kananmunat ja sokeri vaaleaksi, kuohkeaksi vaahdoksi.
3. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne kananmunavaahtoon vuoronperään maito-voisulan kanssa.
4. Voitele irtopohjavuoka huolella ja kaada taikina vuokaan.
5. Ripottele kirsikat tasaisesti päälle ja anna valua pohjaan.
6. Paista kakkua 180 C noin tunti (kiertoilmalla n. 175 C)
7. Anna kakun jäähtyä ja kippaa se sitten ylösalaisin tarjoiluvadille.

Tarjoa esim. vaniljakastikkeen kanssa ja nauti!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti