keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Kotitekoiset raviolit ricottatäytteellä


Pyhäinpäivänä oli aika testata upouutta pastakonetta. Teimme ravioleja ricotta-pinaattitäytteellä ja pestokastikkeella. Reseptit olivat kesäiseltä Namasten kokkikurssilta, tosin ihan kaikkea en muistanut ja mukautimme ohjeita vähän. Kerrankin meni kaikki kohdalleen, ruoka vie kerrassaan kielen mennessään. Tätä täytyy tehdä uudestaan, joten resepti heti talteen. Määrät ovat summittaisia (paitsi pastataikina), kun emme muistaneet laittaa niitä kokkauksen tuoksinassa ylös.

Pastataikina:

200g durumvehnäjauhoa

2 kananmunaa

2 rkl oliiviöljyä

ripaus suolaa

Kuivat aineet laitetaan ensin keoksi leivontatasolle, ja sen jälkeen niistä muotoillaan rinki. Kananmunat rikotaan ringin keskelle, niiden päälle lisätään öljy, ja jauhoja aletaan pikkuhiljaa pyörittää muiden aineiden kanssa sekaisin. Taikina täytyy vaivata kimmoisaksi ja sen on hyvä levätä tuorekelmun sisällä hetki ennen aloittamista. Tarkemmat ohjeet löytyvät Namaste-päivityksestä heinäkuulta 2011.



Ricotta-pinaattitäyte:

2 pussia pakastepinaattia

2 pkt ricottaa

hieman oliiviöljyä

suolaa

mustapippuria

Pinaatti sulatetaan pannulla, jonka jälkeen joukkoon lisätään muut ainekset. Täyte tulee siis raviolien sisälle.



Pestokastike raviolien päälle:

4 basilikaruukkua

n. 3 dl oliiviöljyä

n. 3 dl parmesania

n. 5 rkl pinjansiemeniä tai manteleita

suolaa

mustapippuria

Pastataikinaa jäi hieman yli ja teimme siitä tagliatelleä koneen toisella terällä. Hyvin toimi!



Jälkiruoaksi oli pyydetty cake popseja, joten pitihän niitä tehdä... Tein ne valmiiksi jo edellisenä päivänä. Tällä kertaa sekoitin puoleen taikinasta suklaarouhetta ja toiseen puoleen murskattuja Marie-keksejä (jolloin ne ovat cookie popseja ), mutta keksien kanssa kävi niin, että murut pehmenivät taikinassa liikaa, eikä niitä lopulta juuri edes erottanut. Ehkäpä ensi kerralla kokeilen vähän jykevämpiä keksejä ja sellaisia, jotka ovat eri värisiä kuin taikina.

Joukossa on yksi albiino, koska suklaa loppui kesken...





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti