sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Leivoskokeilu


Olen jo jonkin aikaa halunnut kokeilla leivosten tekemistä ja isänpäivänä siihen tarjoitui oiva tilaisuus. Ostin vähän aikaa sitten silikonisen muffinssivuoan, joka tekee muffinsseista sydämenmutoisia. Ajattelin että jos teen vuokaan tavallisen sokerikakkutaikinan, niin saan pieniä sydänkakkuja, joista voi sitten tehdä leivoksia. Koska leivoksia ei tarvittu montaa, lisäsin lopputaikinaan vähän marjoja ja tein niistä muffinsseja pakkaseen.

Kun sydänkakut olivat jäähtyneet, leikkasin niistä ensin paistettaessa syntyneen "kupupinnan" pois, jotta päällisestä tuli tasainen. Sitten leikkasin leivokset 3 osaan ja täytin kerrokset kermavaahdolla, johon oli sekoitettu mansikoita ja vähän vaniljasokeria. Välissä kostutin jokaista kerrosta hieman maidolla. Lopuksi sivelin vielä kermavaahtoa leivoksen päälle ja reunoille. Päällystin leivokset vaahtokarkkimassalla, jonka värjäsin vaaleanpunaiseksi. Päällystettäessä on vaikeaa saada alareunasta tasaisen kaunista, varsinkin sydämen muotoisesti, mutta onneksi kermavaahdolla voi peittää... Lopuksi kiiinnitin koristeet (jotka olivat ihan ostettuja) sokerikuorrutteella. Näiden leivosten oli tarkoituskin olla vähän hassuja. 

Täyttövaihe:







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti