Suklaaunelmia ja muita herkkuja on oma pieni keittiöpäiväkirjani ja reseptikokoelmani, josta toivottavasti on iloa muillekin. Blogista löytyy niin makeita kuin suolaisiakin ohjeita. Mukana on sekä yksinkertaisia reseptejä kiireiseen arkeen että monivaiheisempia herkkuja juhlavampiin hetkiin. Taidoiltani olen vielä melko noviisi, mutta intoa on sitäkin enemmän ja oppia ikä kaikki. Lämpimästi tervetuloa mukaan!
sunnuntai 26. helmikuuta 2012
Sydämelliset sämpylät
Tämän ohjeen koristeluineen päivineen nappasin suoraan Kinuskikissan blogista, olin jo jonkin aikaa ollut aikeissa leipoa sämpylöitä. Oma lisäni reseptissä ovat pellavansiemenet, kun niitä sattui sopivasti kaapissa olemaan.
5 dl maitoa
50 g hiivaa (kuivahiivaa laitoin 1,5 pss)
1 rkl sokeria
2 tl suolaa
½ dl öljyä
4 dl kauraleseitä
5 dl täysjyvävehnäjauhoja
2 dl venhäjauhoja
n. 2 kourallista pellavansiemeniä
koristeluun 1 kananmuna ja kurpitsansiemeniä
1. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja sekoita siihen hiiva, sokeri, suola ja öljy.
2. Lisää jauhoja ja leseitä vuorotellen pikkuhiljaa, sekoita ensin haarukalla ja vaivaa lopuksi käsin. Lisää joukkoon pellavansiemenet. Anna taikinan kohota lämpimässä paikassa liinan alla ainakin 45 minuuttia.
3. Kohotuksen jälkeen vaivaa taikinaa hetki jauhotetulla alustalla ja muotoile siitä sen jälkeen sämpylöitä. Anna sämpylöiden kohota pellillä liinan alla vielä n. 30 minuuttia.
4. Voitele sämpylät kananmunalla ja koristele kurpitsansiemenillä.
5. Paista 200 asteessa n. 10-15 min.
Nauti AINAKIN yksi sämpylä heti uunituoreena ja lämpimänä!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti