sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Marengilla kuorrutettu sitruunatorttu


Olin luvannut tehdä tämän pääsiäisen jälkiruokapöytään jonkin piirakan, toivomuksena oli että se olisi raikas ja esimerkiksi sitruunainen. Päädyin sitten tuttuun sitruunapiirakkaan, paljolti siksi että tiesin sen olevan yksi äitini suosikeista. Lisäksi oli kiva kokeilla taas jotain, mitä en itse ollut vielä aikaisemmin tehnyt.

Kevään Leivotaan-lehteä selaillessa tuli vastaan ohje kyseiseen piirakkaan (s. 95), tai niinhän minä luulin. Tällä kertaa ko. lehti kyllä johti lukijan aivan harhaan. Resepti oli nimittäin todella kummallinen, vaikka vieressä ollut kuva antoi ymmärtää että kyseessä on vanha piirakkaklassikko. Kuvatekstissäkin luki että tämä piirakka on "aina yhtä suosittu". Ohje oli ilmeisesti (puutteellinen) käännös jostakin ulkomaisesta, aivan erilaisesta, reseptistä. Ensinnäkin reseptissä käsketään laittamaan sitruunatäytteeseen 150g voita, mikä on valtava määrä. Sitä en tehdessä vielä hirveästi ihmetellyt, koska muistikuvani täytteestä ei ollut mitenkään kristallinkirkas ja ajattelin että ehkä kyseessä on vain hieman erilainen versio. No, suurin moka kuitenkin oli siinä, että resepti neuvoo yksiselitteisesti laittamaan kaikki täytteen aineet kattilaan ja keittämään seoksen sakeaksi. Siinä ei olisi mitään kummallista ellei seokseen kuuluisi kahta kokonaista kananmunaa valkuaisineen päivineen. Järkihän jo sanoo, että kananmunat paakkuuntuvat kypsyessään, vaikka kuinka sekoittaisi. Päätin kuitenkin, että luotan nyt alan lehteen ja kokeilen, mutta arvaahan sitä lopputuloksen... Aivan kamala, rasvainen munakokkeli. Joten täytteen teko meni kokonaan uusiksi. Pohjataikinan olin jo ehtinyt tehdä ja päätin että käytän sen, meni syteen tai saveen. Taikina oli ihan syötävää, vaikka resepti siinäkin oli vähän kummallinen (maitoa ja öljyä). Olen aika pettynyt Leivotaan-lehteen loppujen lopuksi. Hieno leivonnan erikoislehti antaa odottaa paljon, mutta luulen että suurin osa resepteistä on suoria käännöksiä ulkomaisista lehdistä, eikä niitä ole Suomen toimituksessa testattu. Jos nimittäin olisivat kokeilleet sitruunapiirakkaa ohjeen mukaan, olisivat huomanneet että reseptissä on jotain pahasti pielessä (jos joku muuten on eri mieltä ko. ohjeen toimivuudesta esim. kananmunien suhteen, kuulisin mielelläni). Lehden lukijapalstalla oli annettu palautetta mm. siitä että ruokasooda (eng. bicarbonate) oli käännetty joulunumeron ohjeissa bikarbonaatiksi. Aikamoista huolimattomuutta. No, varmasti lehdessä on myös paljon erittäin toimivia reseptejä ja uskon että toimituksen otekin kehittyy pikku hiljaa. Varmasti tulee siis ostettua kesän lehtikin.  Mutta nyt vihdoin itse asiaan!

Tein täytteen lopulta äitini vanhan reseptin mukaan. Vaikka pohjan ehdin tehdä lehden mukaan, laitan tähän kuitenkin paremman, takuuvarman version.

Pohja

100g voita

2 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

1 ½ rkl kylmää vettä

Sekoita pehmeä voi ja venhäjauhot sekä leivinjauhe käsin ryynimäiseksi seokseksi. Lisää vesi ja sekoita taikina nopeasti tasaiseksi. Levitä taikina käsin piirakkavuokaan (halkaisija n. 26 cm). Pistele pohja haarukalla ja paista 225 asteessa n. 10-15 minuuttia.

Täyte

4 keltuaista

4 rkl maizenajauhoja

1 ½ dl vettä

2 dl sokeria

1 sitruunan raastettu kuori ja mehu

1 rkl voita



Vatkaa kevyesti keskenään keltuaiset, maizenajauhot, vesi, sokeri, sekä sitruunan kuori ja mehu. Kuumenna seosta kattilassa koko ajan sekoittaen, lisää voi ja anna kiehahtaa. Levitä kiisseli piirakkaan.

Marenki

4 valkuaista

1 dl sokeria

(2 tl sitruunamehua)

Vatkaa valkuaiset ensin kovaksi vaahdoksi. Lisää vähitellen sokeri joukkoon, koko ajan vatkaten. Lopuksi lisää sitruunamehu, jos haluat. Levitä marenki piirakkaan kiisselin päälle ja paista ylätasolla vielä n. 5 minuuttia (225C), kunnes marenki on saanut hieman väriä.

Tarjoa piirakka jäähtyneenä. Kuten monet piirakat, tämäkin oikeastaan vain paranee seistyään yön yli.



Pääsiäispöytään 2018 tein tämän samaisen tortun Kinuskikissan reseptin mukaan ja pursotin marengin ohjeen mukaan tortun päälle. Tuli vielä paljon nätimpi kuin jos sen laittaa pelkästään lusikalla. :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti