lauantai 11. tammikuuta 2014

Nougat-palat

Tänä viikonloppuna ohjelmassa oli taas yhteinen leivontahetki kummitytön kanssa. Hän sai valita reseptin ja selattuaan leivontakirjojani päätyi Kinuskikissan nougat-paloihin, joiden ohje löytyy kirjasta Kinuskikissa leipoo. Nougat-palat ovat hyvin samankaltaisia kuin mokkapalat, mutta päälle tulee vaaleampi koristelu joka tehdään Dubbel Nougat-suklaapatukoista. Lisäksi suklaakuorrutuksena käytetään pähkinäsuklaalevitettä (esim. Nutella), mutta se sattui olemaan kaupasta loppu. Päädyimme korvaamaan sen tavallisella suklaakuorrutuksella, joka tehdään maitosuklaasta ja kermasta. Tässä resepti, jonka mukaan teimme ja hyvää tuli.

Pohja

150g voita tai margariinia
1 dl sokeria
2 kananmunaa
3 dl vehnäjauhoja
½ dl tummaa kaakaojauhetta
1½ tl leivinjauhetta
1 dl maitoa

1. Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi.
2. Sekoita kananmunat yksitellen joukkoon vatkaten.
3. Yhdistä kuivat aineet keskenään. Lisää ne taikinaan vuorotellen maidon kanssa, sekoittaen vatkaimella.
4. Levitä taikina pellille leivinpaperin päälle isohkoksi levyksi.
5. Paista 200 asteessa 10-13 minuuttia. Annan pohjan hieman jäähtyä ennen kuorrutusta.

Kuorrutus

0,75 dl kuohukermaa
130g maitosuklaata
1 Maraboun Dubbel Nougat suklaapatukka
nokare voita

1. Kuumenna kerma kattilassa, mutta älä kiehuvaksi.
2. Sulata suklaa mikrossa miedolla lämmöllä välillä sekoittaen.
3. Sekoita kerma ja suklaasula kattilassa tasaiseksi kuorrutukseksi, voit vielä halutessasi käyttää kattilaa levyllä. Lisää voinokare tuomaan kiiltoa.

Levitä kuorrute tasaisesti pohjan päälle. Sulata nougatpatukka mikrossa ja valuta sitä lusikan avulla suklaakuorrutuksen päälle, kuten haluat. Kun kuorrutus on jäähtynyt, poista epäsiistit reunat ja leikkaa levystä haluamasi kokoisia paloja!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti