maanantai 29. joulukuuta 2014

Tuulihatut

Tuulihatuista aina sanotaan, että ne on niin vaikeita tehdä kun ne eivät välttämättä nouse kunnolla, ja täytyy kyllä sanoa että olen tästä asiasta eri mieltä. Toki tuulihattuja tehdessä pitää olla hyvä ohje ja sitä on syytä noudattaa tarkasti, mutta jos sen tekee, en näe mitään syytä miksi tuulihatut eivät onnistuisi ja nousisi nätisti. Kaiken lisäksi tuulihattutaikina on helppo ja nopea tehdä.

Tein tuulihattuja kahteenkin otteeseen joulukuussa, kahdella samantyyppisellä täytteellä. Ensimmäisellä kerralla sekoitin paketin (viilipurkin kokoinen, 200g?) valmista luumumarmeladia kermavaahtoon, jonka vatkaukseen käytin noin 2,5 dl vispikermaa. Toisella kerralla tein muuten samoin mutta vahdoin luumumarmeladin samanlaiseen omena-kanelimarmeladipurkkiin. Molemmat täytteet olivat tosi makoisia ja sopivat hyvin tuulihattuihin.

Täytteet sävelsin päästäni mutta tuulihattujen ohjeen otin luotettavalta Kinuskikissan sivustolta.

Taikina (n. 40 pientä tai 20 isoa tuulihattua)

100 g voita
3 dl vettä
2 dl vehnäjauhoja
½ tl leivinjauhetta
3 munaa

 1. Laita voi ja vesi kattilaan ja sekoittele liedellä kunnes voi on sulanut. Käytä teräskattilaa, koska myöhemmin taikinaa vatkataan sähkövatkaimella.
2. Ota kattila liedeltä ja lisää sinne KERRALLA jauhot, ei siis osissa. Sekoita taikinaa puulastalla kunnes neste on imenyt jauhot ja lopputuloksena on tasainen taikina.
3. Lisää kananmunat YKSITELLEN, vatkaa joka kananmunan jälkeen taikina tasaiseksi sähkövatkaimella.
4. Lisää lopuksi leivinjauhe ja sekoita vielä.

Laita taikina pursotuspussiin, käytä tähtiterää, jos sellainen löytyy. Jossei, voi taikinan lusikoidakin leivinpaperille, silloin ei vain tule niin tasaisia tuulihattuja. Pursota tai nostele taikinasta nokareita leivinpaperille, jätä runsaasti leviämisvaraa koska tuulihatut noin kaksinkertaistuvat uunissa.

Paista 200 asteessa uunin keskitasolla koosta riippuen n. 25 min. Huom: ÄLÄ AVAA UUNIN LUUKKUA ENSIMMÄISEN N. 20 MINUUTIN AIKANA OLLENKAAN, muutoin tuulihatut lässähtävät.

Kun tuulihatut ovat jäähtyneet, leikkaa ne veitsellä auki päältä (jätä vähän yhdestä reunasta kiinni jos haluat) ja täytä pursottamalla tai lusikalla. Tuulihatut voi valmistaa jo edellisenä päivänä, kun säilyttää ne jääkaapissa ja täyttää sitten tarjoilupäivänä.

Näistä tuulihatuista ei valitettavasti tullut otettua kuvaa enää täytettyinä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti