sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Mango-Whoopiet

Whoopiet ovat uusi villitys USA:sta, ja kun ohje tuntuu nykyään löytyvän ainakin joka toisesta leivontablogista, niin pakkohan niitä oli itsekin kokeilla! Kyseessä on siis paskusti täytetty keksi, niin että kyseessä on enemmänkin keksin ja leivoksen välimuoto. Wikipedia valaisee asiaa näin.



Päädyin valitsemaan pohjan ja täytteen ohjeet eri paikoista. Kinuskikissan ohjeisiin voi aina luottaa, joten otin keksitaikinan ohjeen sieltä. En kuitenkaan ollenkaan pitänyt Kinuskissan whoopie-täytteistä, jotka kaikki pitivät sisällään valmista levitettävää vaahtokarkkitahnaa. Minua tuollainen valmistahna lähinnä etoo... Varsinkin sellainen purkista suoraan levitettävä. Joten päädyin mangotäytteeseen, jonka ohjeen löysin blogista Tarun taikakakut. Lisäsin täytteeseen vielä hieman sokeria. Liivate täytteessä on olennainen, sillä se estää täytettä pursumasta whoopien välistä, kuten kermavaahto laskiaispullasta. Lisäksi liivate pitää keksit hieman kuivempina.

Tästä taikinasta tulee n. 20 whoopie-leivosta.

Taikina
 
60 g voita
1 ¼ dl ruokosokeria
1 muna
2 dl vehnäjauhoja
2 ½ rkl kaakaojauhetta
½ tl leivinjauhetta
¼ tl suolaa
1 tl vaniljasokeria
¾ dl kevytkermaa


1. Yhdistä vehnäjauhot, kaakaojauhe, leivinjauhe, suola ja vaniljasokeri keskenään.
2. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää muna.
3. Sekoita joukkoon vuorotellen jauhoja ja kevytkermaa.
4. Laita taikina pursotuspussiin, jossa on iso, pyöreä terä. Pursota leivinpaperin päälle noin 2 euron kolikon kokoisia nokareita. Jätä reilusti leviämisvaraa.

Paista pohjia 175 asteessa n. 10 minuuttia. Anna jäähtyä ja irrota sitten varovasti leivinpaperista.

Mangotäyte

200g (1 paketti) mangotuorejuustoa
2 dl kuohukermaa
2 tl vaniljasokeria
0,5 dl sokeria
2 liivatelehteä
n. 2 rkl sitruunamehua

Koristeluun tomusokeria

1. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen (n. 5 min).
2. Vaahdota kerma, ja lisää vahtoon tuorejuusto sekä sokerit. Sekoita hyvin.
3. Kiehauta sitruunamehu ja lisää liivatelehdet nesteeseen, sekoita hyvin. Kaada liivatemehu ohuena nauhana vaahtoon, koko ajan vatkaten.
4. Pursota keksipohjan päälle reilusti täytettä ja paina toimen samankokoinen keksi kanneksi. Koristele tomusokerilla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti