lauantai 30. elokuuta 2014

Rapujuhlien syyskakku

Minua pyydettiin taas tekemään perinteisiin rapujuhliimme kakku. Koska olin pari viikkoa sitten ollut kuorrutuskurssilla, paloin halusta kokeilla opetettua tekniikkaa. Josko nyt saisin kakun kuorrutemassasta aiempaa rypyttömämmän. Massavaihtoehtoja kuorruttamiseen on kolme: Vaahtokarkki-, sokeri- ja marsipaanimassa. Vaahtokarkkimassa ei houkuta minua ollenkaan, vaikka se on kaikista helpoiten käsiteltävää. Sokerimassa taas on marsipaania helpompi, mutta marsipaani on mielestäni kakun päällä parhaimman makuista. Mutta koska yksi syöjistä oli allerginen mantelille, päädyin sokerimassaan.

Kakun täytteet ja koristelun ideoin aika lailla vasta kaupassa ja kakkua tehdessä. Pohja on tehty parhaaksi havaitulla kakkureseptillä, ja halkaistu kahteen osaan. Kummassakin osassa on eri täyte. Koska kakun teemana oli alkusyksy, valitsin väleihin marjoja. Alemmassa välissä on mustikka- ja ylemmässä puolukkatäyte. Molemmissa täytteissä on kylläkin sama pohja. Kostutin kakun vaniljasokerilla makeutetulla maidolla. Kakku kannattaa täytettäessä ehdottomasti kasata kelmulla vuorattuun vuokaan, kuten tässä ohjeessa opastetaan.

Mustikka- ja puolukkatäyte

2½ dl vispikermaa
200g maustamatonta tuorejuustoa
2 dl vaniljajogurttia
n. 1 dl sokeria
n. 1 rkl vaniljasokeria
3 liivatelehteä
n. 3 rkl vettä
n.200g mustikoita
n. 200g puolukoita

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää tuorejuusto, jogurtti ja sokeri. Sekoita hyvin. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja sekoita liotetut liivatelehdet siihen. Valuta neste ohuena nauhana täytteeseen ja sekoita samalla. Jaa täyte kahteen yhtä suureen osaan. Sekoita toiseen osaan puolukat ja toiseen mustikat. Jos käytät pakastemarjoja, sekoita ne jäisinä. Täytä toinen kakun väleistä toisella täytteellä ja toinen toisella.

Kuorrutusvaihe oli se haasteellisin... Täysin rypytöntä kakkua en saanut aikaiseksi, mutta rohkenen sanoa, että olen sentään edistynyt, ja ryppyjä oli jo selvästi aiempaa vähemmän.



Melko vähäryppyinen kakku...
 
Koristelin kakun syysteemalla ja kuten mainitsin, tätä kakkua en juuri suunnitellut etukäteen... Värjäsin valkoista sokerimassaa ja tein lehdet Confetista ostamallani muotilla. Sivuilla on mustaviinimarjapensaan lehtiä ja päällä muutama mustaviinimarja.


 

 

Tein reunaan sokerimassasta pienen reunuksen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti