torstai 31. joulukuuta 2015

Mantelinen omenakakku

Tämän piirakan valmistin jo marraskuussa, mutta en muistanut sitä aiemmin tänne blogiin päivittää. Resepti on Ullanunelman nettisivuilta, piirakan koristelua mukailin hieman. Alkuperäisessä ohjeessa piirakka kuorrutetaan kauttaaltaan ja päällekin ripotellaan paahdettuja mantelilastuja. Minusta piirakan päällinen oli kuitenkin aika nätti, joten en peittänyt sitä. Ullanunelman kuvassa piirakka on myöskin keskeltä aivan tasainen, minun nousi pyöreäksi kummuksi, joten siksikin kuorrutin vain sivut. Maku oli hyvä ja hieman erilainen kuin ihan tavallisessa omenapiirakassa.  Mantelirouhe tuo taikinaan makua ja rouheutta. :)

Pohja

2 kananmunaa
1 ½ dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 dl maitoa
1 dl sulatettua rasvaa
1 dl mantelirouhetta
n. 3 omenaa 

Kuorrute

200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl tomusokeria
5 tippaa karvasmanteli-aromia tai mantelilikööriä (itse laitoin aimo lorauksen amarettoa)
70 g mantelilastuja (1pss)

1. Vaahdota munat ja sokeri. Lisää siihen kuivat aineet, rasva ja maito. Kaada jauhotettuun piirakkavuokaan (n.27cm). Minä tein irtopohjavuokaan, jonka pohjalle laitoin leivinpaperin. En tiedä miten kakun saisi irti piirakkavuoasta??
2. Viipaloi kuoritut omenat ja asettele taikinan päälle. Paista 200 C n.20 min. Anna jäähtyä ja laita tarjoiluastialle.
3. Sekoita tuorejuusto, tomusokeri ja karvasmanteliöljy. Kuorruta piirakka sillä.
4. Paahda kuivalla paistinpannulla mantelilastuja ja laita kuorrutuksen päälle.
5. Voit koristella vielä tomusokerilla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti