sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Macaronit


Jos Vuodatuksen kuvapalvelimen tuhoutumisesta yrittää löytää jotain positiivista, niin ainakin löysin kuvia etsiessäni myös muutaman vanhan kuvan blogia edeltäneiltä ajoilta. Muutamia vuosia sitten leivoin ranskalaisia Macaron-pikkuleivoksia pariin otteeseen, joten laitanpa kuvat ja ohjeen nyt tännekin. Sitä ohjetta, jota silloin käytin, minulla ei ole enää tallella... Joten poimin tähän ohjeen Kinuskikissan loistavilta nettisivuilta, täytteet ovat enimmäkseen omia sävellyksiäni.

Taikina

3 keskikokoisen kananmunan valkuaista

1/4 tl suolaa

3½ dl tomusokeria

150g kuoretonta mantelijauhetta

3 rkl sokeria

elintarvikevärejä

Tein eri värisiin macaroneihin eri täytteet, tai lähinnä sekoitin kermavaahtoon erilaisia makuja. Punaisissa on kermavaahdon lisäksi muistaakseni mansikkahilloa, keltaisissa lemon curdia, vihreissä jotakin limettiä (esim. lime curdia) ja ruskeissa Nutellaa. Täytteitä voi halutessaan myös värjätä hieman.

1. Laita pursotuspussi valmiiksi. Ideaalia on, jos käytössä on iso pyöreä pursotinterä, mutta myös pelkkä reikä pussin päässä riittää.

2. Piirsin silloin leivinpaperin toiselle puolelle kahden euron kolikon avulla ympyröitä auttamaan pursotuksessa. Tämä on aika olennaista, jotta leivoksista tulisi nättejä ja molemmista puolista tasakokoisia. Muista kääntää paperi ennen pursotusta, jolloin kynän jälki näkyy hieman läpi, mutta lyijy ei tartu leivoksiin.

3. Erottele valkuiaiset ja laita kulhoon suolan kanssa.

4. Yhdistä tomusokeri ja mantelijauhe keskenään.

5. Vatkaa valkuaisia keskiteholla, kunnes ne ovat saaneet hieman kuohkeutta. Lisää sokeri joukkoon vatkaten, ruokalusikallinen kerrallaan.

6. Jatka vatkaamista hieman, mutta jätä vaahdosta notkeaa, älä siis vatkaa sitä kovaksi asti.

7. Kaada joukkoon koko tomusokeri-mantelijauheseos kerralla ja vatkaa taikina kunnolla tasaiseksi. Valmiin taikinan kuuluu olla pehmeää ja tasaista (ilman "huippuja").

Jaa taikina niin moneen pienempään kulhoon kuin aiot värejä käyttää. Värjää taikinat ja pursota kustakin taikinasta pellille tasaisia "lantteja". Jos lantteihin jää huippuja, voit kevyesti heilutella peltiä. Anna macaronien seistä pellillä 30 minuuttia ja varmista sitten pintakuivuus kokeilemalla sormella yhtä macaronia.

Paista macaroneja 125-150 asteessa n. 10-15 minuuttia. Anna macaronien jäähtyä ja irrota ne sitten leivinpaperista. Yhdistä kaksi lanttia laittamalla täyte väliin ja anna leivosten seistä vielä pieni hetki. Macaronit säilyvät jääkaapissa hyvänä ainakin vuorokauden ja ne voi myös pakastaa.



Toisella kerralla Macaroneista tuli tasaisempia:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti