sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Kardemummakakku

Tätä kakkua tarjosin kummeilleni, kun he vierailivat ensimmäisen kerran uudessa kodissani. Resepti on Kinuskikissan blogista. Tässä kakussa minua viehätti sen yksinkertaisuus, mutta kuitenkin kakussa oli jokin juju. Ja kun Kinuskikissa mainitsi tämän kuuluvan omiin suosikkeihinsa, ajattelin että täytyyhän sitä kokeilla. Alkuperäisessä ohjeessa kakku tehdään pienehköön irtopohjavuokaan, mutta minä käytin perinteistä kuivakakkuvuokaa, sillä en omista riittävän pientä irtopohjaa. Suosittelen kuitenkin tekemään tämän irtopohjaan, jos vain sellainen n. 20 cm kokoinen kotoa löytyy. Tai jos teet kuivakakkuvuokaan, niin ripottele pähkinäruohe ja raesokeri pintaan lopuksi, jolloin ne jäävät tarjoiltaesssa kakun alle. Minä ripottelin sekä taikinan alle että päälle, mikä ei ihan toiminut, koska osa taikinan alle laitetuista jäi kiinni vuokaan hyvästä voitelusta huolimatta. No, onneksi tomusokeri peittää hyvin. Jos teet kakun irtopohjavuokaan, sitä ei siis kumota ollenkaan, jolloin kakun päällinen uunissa on tarjoiltaessakin päällinen. Meniköhän jo liian monimutkaiseksi... On siis kaikesta huolimatta hyvin yksinkertaista!

Tämä kakku sai runsaasti kehuja, ja itsekin pidin mausta. Suosittelen lämpimästi, helppo ja nopea tehdä, ja maistuva syödä!

Taikina

150 g voita tai margariinia
1 ½ dl sokeria
2 kananmunaa
3 ½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 tl kardemummaa (ei jauhetta)
1 ½ dl maitoa

Pinnalle

¾ dl hasselpähkinärouhetta
¼ dl raesokeria

Minä laitoin päällisiä kyllä enemmän, ja se kannatti! Laita siis ronskilla kädellä.

1. Vatka voi ja sokeri vaahdoksi.
2. Lisää kananmunat yksitellen nopeasti sekoittaen.
3. Yhdistä vehnäjauhot, leivinjauhe ja kardemumma keskenään. Lisää taikinaan vuorotellen maidon kanssa.
4. Voitele ja korppujauhota pienikokoinen (halkaisija n. 20 cm) irtopohjavuoka. Kaada taikina vuokaan.
5. Ripottele päälle hasselpähkinärouhetta ja raesokeria.
6. Paista 180-200 asteessa uunin keskitasolla 35-40 minuuttia. Suojaa pinta tarpeen vaatiessa foliolla.

Anna kakun jäähtyä ennenkuin poistat sen vuoasta. Koristele halutessasi tomusokerilla. Alla kuva omasta versiostani, jonka siis tein kuivakakkuvuokaan.



1 kommentti:

  1. todella maukas kakku, hyvällä tavalla yksinkertainen ja selkeä

    VastaaPoista