lauantai 15. syyskuuta 2012

Tiramisu - kohota minut ylös

Iltalialaisen klassikon nimi "tiramisu" tarkoittaa "kohota minut ylös" (tira mi su). Luin tämän etsiessäni sopivaa reseptiä. Lausahdus tarkoittaa, että makeaa jälkiruokaa pitäisi syödä vain sen verran, että se "kohottaa" ja piristää, eikä väsytä. Tiramisua tehdessäni en vielä aavistanut että tuo nimi saisi illan aikana myös ihan uuden merkityksen...

Vietimme muutaman ystävän kanssa italialaista iltaa ja jälkiruoaksi valitsimme tämän ihanan täyteläisen herkun. Hieman pääruoan syömisen jälkeen sain selkääni kammottavan noidannuolen, joka lamaannutti täysin, ja lopulta nautin tiramisua vaakatasossa sängyssä. Todella toivoin, että se olisi silloin nimensä mukaisesti myös fyysisesti kohottanut minut ylös, koska en kyennyt nousemaan. Siihen tiramisusta ei valitettavasti kuitenkaan ollut, mutta mielialaa se kyllä kohotti. :)

Ohje on Maku-lehden sivuilta. Puolitimme annoksen (alla resepti puolitetun ohjeen mukaan), sillä alkuperäisellä reseptillä tarjottavaa tulee kahdeksalle (ainakin). Käytimme marsalaviinin sijaan Amarettoa, koska marsalaa myytiin vain n. litran pulloissa 15 euron hintaan. Hieman liikaa, siihen nähden ettei tiramisua kuitenkaan kovin usein tule tehtyä. Amarettoa sai myös kätevissä pikkupulloissa ja se sopi maultaan mielestämme tiramisuun oikein hyvin. Savoiardikeksejä sen sijaan myydään ainakin isoimmissa supermarketeissa. Ne siis näyttävät tältä:



Tiramisu 4-6:lle

100g savoiardikeksejä
1,25 dl espressoa tai vahvaa kahvia
0,25-0,5 dl marsalaviiniä tai Amarettoa
2 kananmunaa
½ dl sokeria
250g mascarponejuustoa

Pinnalle:

kaakaojauhetta

Tiramisu kannattaa tehdä johonkin laakeahkoon vuokaan.

1. Keitä kahvi ja jäähdytä se. Sekoita kahviin viini tai Amaretto.
2. Kasta savoiardikeksejä yksitellen kahviseokseen ja asettele ne vuokaan sokeripuoli ylöspäin. Vuoraa vuoan pohja kekseillä.
3. Erottele keltuaiset ja valkuaiset. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi. Lisää sokeri keltuaisten joukkoon ja vaahdota.
4. Sekoita mascarpone keltuaisvaahtoon.
5. Lisää valkuaisvaahto joukkoon kevyesti käännellen.
6. Kaada puolet seoksesta vuokaan keksien päälle. Toista sitten keksi- ja mascarponekerrokset.
7. Siivilöi päälle runsaasti kaakaojauhetta ja laita herkku jääkaappiin ainakin muutamaksi tunniksi (max. vuorokaudeksi).



Me emme edes pyrkineet saamaan tiramisusta lautaselle aseteltavia leivoksia, vaan nautimme sen kulhoista.




Suurkiitos kuvaajalle, joka huolehti kuvien otosta kun itse makasin enemmän tai vähemmän taju kankaalla!

maanantai 3. syyskuuta 2012

Sacherkakku

Kiitos kaikille edelliseen kyselyyn vastanneille! Olethan huomannut uuden äänestyksen sivun oikeassa laidassa? :)

Sacher on kahvipöydän pesunkestävä klassikko. Valmistin Ravintolapäivän kakkukeidasta varten kaksi Sacheria samalla reseptillä. Aiemman Sacher-kokeiluni eri reseptillä löydät täältä. Linkin takaa löytyvä Kinuskikissan ohje on myös hyvä, kakusta tulee todella mehevä, mutta se nousee uunissa hyvin vähän. Tämän toisen reseptin kakku nousi hieman paremmin ja makuakin kehuttiin. Itse en ehtinyt (tätäkään) herkkua kakkujen myymisen tuoksinassa edes maistamaan. Oikeastaan tämä ohje on yhdistelmä kahdesta reseptistä, sillä tein kuorrutteen Kinuskikissan ohjeen mukaan. Kyllähän Sacherin kourrutteessa pitää olla oikeaa suklaata kaakaojauheen sijaan! Kostuttaminen jaffalla on oma lisäni. Vaikka Sacher odotti kaksi päivää ennen tarjoilua, ei se kuulemma kuitenkaan ollut yhtään liian kosteaa.

Taikina

150g voita tai margariinia
150g taloussuklaata
1½ dl sokeria
2 kananmunaa
3 keltuaista
1tl vaniljasokeria
1½ dl vehnäjauhoja (mielellään karkeita)
3 rkl perunajauhoja
3 valkuaista

Väliin

aprikoosimarmeladia
kostutukseen jaffaa

Kuorrutus

200g tummaa suklaata
1½ dl kermaa
nokare voita

1. Sulata voi ja suklaa vesihauteessa, anna jäähtyä.
2. Vatkaa sokeri, munat ja keltuaiset hyväksi vaahdoksi.
3. Sekoita vehnäjauhot, perunajauhot ja vaniljasokeri keskenään.
4. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi.
5. Sekoita munavaahtoon varovasti jauhoseos, voi-suklaaseos ja viimeiseksi valkuaisvaahto.
6. Kaada taikina voideltuun ja mielellään korppujauhotettuun kakkuvuokaan. Paista uunin alaosassa 175 C n. 40-60 minuuttia.

Kumoa kakku vähän jäähtyneenä ja leikkaa vaakatasossa osiin. Minä en ikinä saa leikattua Sacheria kuin kahteen osaan. Kostuta jaffalla ja levitä väliin aprikoosimarmeladia.

Sulata kuorrutteen suklaa ja lämmitä kerma, mutta älä kuitenkaan kiehauta. Sekoita suklaasula kermaan ja lisää joukkoon nokare voita tuomaan kiiltoa. Valuta kakun päälle ja sivele tasaiseksi. Anna kakun seistä jääkaapissa ainakin pari tuntia, jotta kuorrute jähmettyy. Parhaimmillaan Sacher on aikaisintaan seuraavana päivänä.

torstai 23. elokuuta 2012

Ravintolapäivä 19.8.2012

Olin jo aikaisempien Ravintolapäivien yhteydessä ajatellut, kuinka hauskaa olisi perustaa oma kahvila yhdeksi päiväksi. Tällä kertaa päätin sitten tarttua tuumasta toimeen ja kahvila Karoliinan kakkukeidas tarjoili leivonnaisia ja kahvia omenapuiden alla, yhtenä elokuisena sunnuntaipäivänä. Vanhempani antoivat ystävällisesti puutarhansa ja keittiönsä käyttöönsä, sekä olivat muutenkin suureksi avuksi koko idean toteutuksessa. Apulaisleipurina ja -tarjoilijana minulla oli muutaman ystävän lisäksi kymmenvuotias kummityttöni, joka innolla touhusi kanssani koko viikonlopun ja sai myös asiakkailta suuret kehut erinomaisesta palvelusta. :)

Tiesin muutamien tuttavien ainakin olevan tulossa, joten uskoin ettemme jää täysin ilman asiakkaita, mutta en olisi ikinä voinut kuvitellakaan sitä millainen päivästä lopulta tuli. Olin markkinoinut kahvilaani ainoastaan tutuille Facebookissa, sekä ilmoittanut siitä Ravintolapäivän nettisivuilla. Aukioloajoiksi laitoin klo 11-16, tai niin kauan kuin kakkuja riittää. No, klo 13.15 kaikki oli myyty! Moni tuttu kävi paikalla, mutta paljon myös aivan tuntemattomia, jotka olivat löytäneet kahvilan Ravintolapäivän nettisivujen hausta. Varovaisen arviomme mukaan asiakkaita kävi muutamassa tunnissa lähemmäs 100. Osa tuli liian myöhään ja joutui lähtemään tyhjin käsin. Neljältä pihaan kurvasi vielä aivan tuntematon nainen, joka tiedusteli että "Täältäkö niitä kakkuja saa?" :) Moni osti herkkuja mukaan, mutta myös kaikki pöydät olivat varattuja suurimman osan ajasta. Ihmiset olivat hyvällä ja rennolla tuulella, ja istuivat ilomielin nauttimaan kakuista myös esim. rappusille tai vilteille pöytien ollessa täynnä. Sääennuste näytti etukäteen lohduttomalta, mikä tuntui aivan kohtalon ivalta aurinkoisen viikon jälkeen. Me kun olimme päättäneet toteuttaa tapahtuman ainoastaan ulkona, sateella myisimme kakkuja vain ovelta mukaan. Lopulta kuitenkin sääherrakin oli suosiollinen, sade alkoi suunnilleen sillä hetkellä kun viimeinenkin kakkupala oli myyty!

Vaikka kakut menivät parissa tunnissa, en olisi mitenkään kyennyt yhden viikonlopun aikana enempää leipomaan. Kakkukeitaassa tarjolla oli (linkit vievät resepteihin):

2 Sacherkakkua
Appelsiinijuustokakku
Gluteeniton mansikkajuustokakku
Porkkanakakku
Hedelmäkermakakku (täytekakun ohje täällä, tällä kertaa kostutin kakun jaffalla ja laitoin täytteeksi sitruunarahkan ja vaahdotetun vaniljakastikkeen sekoitusta)
New York Cheese Cake - uunissa tehty juustokakku
Omenapiirakka
2 pellillistä kummitytön mokkapaloja
Yhteensä 3 pellillistä sitruunakierrepullia (täytteenä sitruunarahkaa ja sokeria) ja voisilmäpullia (pullataikinan ohje täällä)

Lämpimät kiitokset vielä kaikille apureille ja asiakkaille! Ja Jussille vielä kiitokset kuvasta! :)

Gluteeniton mansikkajuustokakku

Tämä ohjeen löysin kesän 2012 Yhteishyvä-lehden ruokaosiosta. Keräilin ohjeita elokuun Ravintolapäivää varten ja tämä resepti osui silmiini siksikin, että se oli gluteeniton ja sopi siten myös keliaakikoille. Kakun pohja sai kehuja myös muilta kuin allergisilta, ja itsekin totesin ettei gluteenittomuus verottanut mausta yhtään. Kakkukiillettä ei alkuperäisessä versiossa ollut, mutta lisäsin sen itse koska se tekee kakusta mielestäni paljon kauniimman.

Pohja

2 pkt mantelimassaa (à 150g)
2 kananmunaa
3 rkl perunajauhoja

Täyte

5 liivatelehteä
250g (pakaste)mansikoita
1 dl sokeria
250g mascarpone-tuorejuustoa
200g maitorahkaa
2½ dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
3 rkl laimennettua mansikkamehua

Kiille

3 liivatelehteä
3 dl laimennettua mansikkamehua
(punaista elintarvikeväriä)

1. Viipaloi mantelimassa ja siirrä se leikkuuterällä varustettuun monitoimikoneeseen. Lisää kananmunat ja perunajauho. Sekoita tasaiseksi massaksi.
2. Vuoraa irtopohjavuoan pohja (halkaisija 24 cm) leivinpaperilla ja kaada massa vuokaan. Paista 175 asteessa uunin alatasolla, n. 20 minuuttia. Ei haittaa, vaikka pohja uunissa nousisi, se laskee jäähtyessään.
3. Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä n. 5 minuuttia. Soseuta sulaneet mansikat ja sokeri. Lisää joukkoon tuorejuusto ja rahka, sekoita tasaiseksi.
4. Vaahdota vaniljakastike eri kulhossa.
5. Kuumenna mansikkamehu kiehuvaksi ja sulata liivatteet joukkoon. Valuta liivateseos ohuena nauhana mansikka-rahkaseokseen, sekoita hyvin, ja nostele lopuksi vaniljavaahto joukkoon.
6. Irrota jäähtynyt mantelipohja vuoasta ja puhdista vuoka. Laita pohja uudelleen puhdistettuun vuokaan (uuden leivinpaperin päälle) ja kaada täyteseos päälle. Anna kakun jähmettyä jääkaapissa n. 4 tuntia.
7. Kuumenna ½dl kiilteen mansikkamehusta kiehuvaksi ja sulata liivatteet siihen. Yhdistä liivateseos loppuun mansikkamehuun ja värjää kiillettä tarpeen tullen punaisemmaksi elintarvikevärillä. Kaada kiille kakun päälle ja anna hyytyä vielä n. 3 h jääkaapissa.

Koristele ja tarjoile! Kuvassa olevan kakun kiille hieman kärsi, kun folio oli laskeutunut sen päälle, mutta se ei onneksi makua haitannut.


Kummitytön mokkapalat

Kymmenvuotias kummityttöni valmisti Ravintolapäiväämme varten hienoja mokkapaloja, jotka todella sulivat suussa ja saivat asiakkailta paljon kehuja. Reseptin löysimme Kinuskikissan takuuvarmasta reseptiarkistosta.

Taikina

200g margariinia
1½ dl sokeria
3 kananmunaa
1½ dl maitoa
4 dl vehnäjauhoja
4 rkl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta

Kuorrute

100g margariinia
6 dl tomusokeria
0,75 dl kahvia
3 rkl kaakaojauhetta

1. Vatkaa huoneenlämpöinen margariini ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmunat yksitellen joukkoon, sekoita samalla.
2. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää ne taikinaan vuorotellen maidon kanssa.
3. Levitä taikina leivinpaperille ja paista levyä uunin keskitasolla, n. 200 asteessa, 10-13 minuuttia.
4. Kun levy on tullut uunista ja hieman jäähtynyt, valmista kuorrute. Sekoita kaikki aineet keskenään kattilassa ja anna kiehahtaa. Kaada kuorrute levyn päälle ja koristele haluamallasi tavalla. Jos koristelet strösseleillä, pinta ei saa olla liian kuuma, etteivät koristeet sula. Mutta melko ripeä saa kuitenkin olla, sillä kuorrute jähmettyy tomusokerin ansiosta melko nopeasti. Leikkaa haluamasi kokoisiksi paloiksi.

Näiden mokkapalojen koristeluun käytettiin tietysti kummitädin koko strösseliarsenaalia. :)


New York Cheese Cake - uunissa tehty juustokakku

Tämä ohje on peräisin Frendien keittokirjasta. :) Ystäväni tosin muokkasi ohjetta hieman kevyemmäksi, sillä alkuperäisessä versiossa juustoa on vieläkin enemmän... Todella tuhtia tarjottavaa tämä kakku on joka tapauksessa!

Pohja

n. 2½ dl murustettuja diggestive-keksejä
3 rkl sulatettua voita

Sekoita keksinmurut ja sulatettu voi, ja vuoraa kakkuvuoan pohja seoksella. Pohjan päälle kannattaa ensin leikata sopivan kokoinen pala leivinpaperia.

Täyte

600g maustamatonta tuorejuustoa
2½ dl sokeria
2 kananmunaa
1 tl vanilja-aromia
1 dl turkkilaista jogurttia tai rahkaa

1. Lämmitä uuni n. 230 asteeseen. Sekoita juusto kunnolla vatkaten (sähkövatkaimella, muutoin sisus lässähtää uunissa), ja lisää joukkoon muut täytteen aineet huolellisesti vatkaten.
2. Kaada seos vuokaan ja paista kakkua n. 15 min. Tämän jälkeen avaa uunin luukku hetkeksi (n. 30 sek) ja laske lämpötila samalla 100 asteeseen. Luukun avaamisen tarkoitus on saada lämpötila laskemaan nopeasti, jolloin kakun rakenne muuttuu. Paista kakkua 100 asteessa vielä vajaa tunti. Kakku on valmis kun reunat ovat kiinteät mutta sisus vielä "höllyy" vuokaa heilauttaessa. Anna kakun jäähtyä huoneenlämpöiseksi ja laita sitten jääkaappiin vähintään kolmeksi tunniksi. Irrota varovasti kakkuvuoasta (irrota reunat ensin veitsellä) ennen tarjoilua ja koristele!


Vadelmacoulis on erinomainen lisuke tämän kakun kanssa tarjottavaksi. Kastikkeesta ei kannata tehdä kovin makeaa. Tein couliksen Kotikokki.net-sivulta löytyneen ohjeen mukaan:

300g vadelmia
vajaa 100g sokeria
1 sitruunan mehu

Mittaa kaikki ainekset kattilaan ja keitä seosta n. 10 minuuttia, kunnes se hieman paksuuntuu. Siivilöi kastike huolella ja tarjoile huoneenlämpöisenä tai viileänä.



Porkkanakakku

Porkkanakakku on takuuvarma klassikko. Leivoin sitä tällä ohjeella Ravintolapäivään ja menekissä ei ollut valittamista! Reseptin löysin Kotikokki.net-sivustolta.

4 kananmunaa
3 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
2 tl ruokasoodaa
1½ leivinjauhetta
2 tl kanelia
1 tl vanilliinisokeria
4 porkkanaa
1 dl öljyä

Kuorrute

200g maustamatonta tuorejuustoa
n. 4 dl tomusokeria
1 tl vanilliinisokeria
1 appelsiinin mehu + kuori

1. Vaahdota kananmunat ja sokeri. Lisää vaahtoon hienoksi raastetut porkkanat.
2. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vaahtoon. Lisää sitten öljy.
3. Paista laakeassa kakkuvuoassa (itse tein irtopohjavuoassa) 190 asteessa noin 45 minuuttia. Kumoa jäähtynyt kakku vuoasta.
4. Sekoita kuorrutuksen aineet keskenään ja levitä se kakun päälle. Koristele haluamallasi tavalla, esim. kookoshiutaleet varmasti sopivat kuorrutuksen päälle hyvin. Anna kakun tekeytyä jääkaapissa ainakin tunti ennen tarjoilua.




Valmiita marsipaaniporkkanoita en ole missään marketissa Suomessa nähnyt, joten ostan niitä käydessäni ulkomailla. Monissa maissa niitä myydään vähänkin isommissa ruokakaupoissa. Jos joku tietää, mistä niitä voi Suomessa ostaa, olisin kiitollinen vinkistä! Ne kuuluvat olennaisesti porkkanakakkuun, eikä marsipaaninäpertely ole suosikkipuuhiani...