perjantai 7. kesäkuuta 2013

Mansikkainen kakkutäyte

Tein töihin loman kunniaksi täytekakun, joka oli muutoin samanlainen kuin aiemmin toukokuussa tekemäni kinuskikakku, mutta puolukan sijaan laitoin täytteeseen kesäistä mansikkaa. Koska täyte sai paljon kehuja, laitanpa sen reseptin vielä tähän muistiin. Itse valmistettu kinuskikuorrute toi täytteeseen mukavan, erilaisen häivähdyksen.

Kinuski kannattaa valmistaa jo edellisenä päivänä, jotta se on aivan kylmää, sillä muuten se ei vaahdotu.

Kinuskikastike täytteeseen

3 dl kuohukermaa
2½ dl fariinisokeria

Mittaa ainekset kattilaan ja kuumenna sekoitellen. Anna kiehahtaa, mutta älä keitä. Kun seos on riittävästi jäähtynyt huoneenlämmössä, siirrä se jääkaappiin.

Kakkutäyte

kinuskikastiketta
2½ dl vispikermaa
150g mascarponea
3 liivatelehteä
2 rkl vettä tai mansikoiden lientä
150 g pakaste- tai tuoreita mansikoita


1.  Vaahdota jääkaapissa hyvin kylmennyt kinuski vaahdoksi sähkövatkaimella
2. Vaahdota kerma ja lisää joukkoon mascarpone. Sen jälkeen lisää kinuskivaahto, vatkaa sekaisin.
3. Kuumenna vesi/mansikkaliemi kiehuvaksi ja sulata liivatteet siihen. Kaada seos ohuena nauhana täytteeseen.
4. Lisää mansikat ja sekoita hyvin.

Kun kakku on täytetty, sen on hyvä hyytyä jääkaapissa ainakin pari tuntia ennen koristelua. Tämän täytteen kanssa kakun kostukkeeksi sopii erittäin hyvin vaniljasokerilla maustettu maito. Suosittelen myös, että täytät kakun irtopohjavuokaan (ohje kinuskikakun yhteydessä, kts. linkki ylempää), jolloin se pysyy hyytyessään hyvin kuosissa ja täyte on helppo saada tasaiseksi.

Kakun viestin ymmärtävät varmaan vain asianosaiset, mutta se riittää. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti