sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Jouluinen luumukakku


Olin tarjoutunut tekemään pikkujouluihin kakun ja päädyin lopulta luumukakkuun, jonka ohjeen löysin Hellapoliisin nettisivuilta. Koristelun ideoin itse.

Kakku onnistui hyvin, mutta siitä oli tarkoitus tulla huomattavasti korkeampi. Luulen, että asiaan vaikutti olennaisesti se, että käytin täytteessä eri vaniljakastiketta kuin yleensä. Tällä kertaa kastike ei vatkautunut ollenkaan niin kuohkeaksi ja täytettä tuli sen vuoksi vähemmän. No, joka tapauksessa maku oli hyvä ja kukaan syöjistä ei varmaan tajunnut asiaa edes ajatella.

Pohja:

150g piparkakkuja murustettuna

75 g voita tai margariinia sulatettuna

1 rkl maitoa

ripaus kanelia

Täyte:

4 liivatelehteä

2,5 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta

200g vaniljarahkaa

150-200g luumumarmeladia

1 tl vaniljasokeria

2 rkl glögiä (tai vettä)

Koristeluun:

1,5 dl kuohukermaa

luumuhilloa

kakunkoristeita



1. Vuoraa halkaisijaltaan 18-20 cm irtopohjavuoka leivinpaperilla

2. Sekoita murustettujen piparkakkujen joukkoon sulatettu voi/margariini ja maito, sekä kaneli. Painele seos vuoan pohjalle.

3. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota vaniljakastike ja lisää sekaan luumumarmeladi, vaniljarahka ja vaniljasokeri.

4. Kuumenna glögi kiehuvaksi ja sulata joukkoon liivatelehdet. Kaada seos täytteeseen.

5. Kaada täyte piparkakkupohjan päälle ja anna kakun hyytyä jääkaapissa ainakin pari tuntia, tai yön yli.

6. Irrota kakku vuoasta varovasti (reunat kannattaa ensin vetää irti esim. palettiveitsellä) ja levitä päälle luumuhillo. Koristele haluamallasi tavalla! Itse laitoin kermakuorrutteen päälle piparkakku-ukon muotoisia koristerakeita. Keskellä on valmis sokerikoriste Bake & Partysta.

Tein kakkuun vielä suklaareunukset, johon kuulemma kannattaa käyttää Brunbergin suklaata (toimii tässä parhaiten). Reunusta varten on ensin leikattava isosta minigrip-pussista 2 sopivan korkeaa liuskaa, joiden päälle suklaaristikko tehdään. Ristikon pursottamisen jälkeen suklaan annetaan seistä hetki, ja sitten liuskat "liimataan" kakun reunoille. Sen jälkeen kakku laitetaan jääkaappiin ja noin 30 min kuluttua suklaa on jähmettynyt kiinni kakkuun ja muovit voidaan varovasti vetää pois.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti